Reissun viimeiseen aamuun heräiltiin kahdeksan maissa ja sää tarjosi parastaan!
Luonnollisesti tässä kelissä aamupuuro nautittiin terassilla, Sami myös valmisti puuron adventure-henkisesti retkikeittimellä vaikka mökissäkin oli täysi keittiövarustus.
Jaakon uimareissun, pakkaamisen ja mökin siivouksen jälkeen liikkeellä oltiin vartin yli kymmenen.
Ja klo 10.18 pysähdyttiin pukemaan sadeasut. Ne päällä sitten jatkettiinkin aina lounastauolle asti vaikka suurimman osan matkasta oli poutaa. Pilvet kuitenkin olivat sen näköiset että saattaisi sataa milloin vain.
Aamupäivän alkuosa ajettiin metsäautoteillä, toki sepelistäkin saatiin nauttia, joilta siirryttiin isommille jouheville sorateille. Välillä päästiin nauttimaan huikeista hiekkapohjaisista pikkuteistä/poluista kangasmaastossa! Niitä meni yhdessä kohtaa niin paljon ristiin rastiin että tuonne on mentävä joskus takaisin.
Myöhemmin tuli eteen kielletty ajosuunta-liikennemerkki joten jouduimme kääntymään takaisin. Isoa ongelmaa tämä ei aiheuttanut, niin kuin ei sekään että hieman myöhemmin etenemisen estivät työkoneet ja rekat jotka olivat tietä rakentamassa/kunnostamassa.
Jälkimmäinen puoli aamupäivästä ajettiin todella mukavaa, nopeaa mutta ei liian isoa soratietä. Tätä riitti lähemmäs 100km. Yhdessä kohtaa Jaakolle (joka ajoi siinä kohtaa edellä) tuli yllätyksenä eteen nyppylän takaa ilmestynyt matkailuauto. Nopealla jarrutuksella ja väistöllä tilanteesta selvittiin!
Lounaspaikkaa ei aiemmin löytynyt joten lounastimme puoli kahden maissa Kiuruvedellä K. P. Lappalaisen aukiolla joen rannassa.
Lounaan jälkeen tankattiin mopot ja sitten alkoi reissun viimeinen etappi, noin 150km surautus kotiin. Siitä ensimmäiset 65km, ohi Pielaveden, tultiin asvaltilla ja sitten 15km ajettiin metsäautotietä jossa puskat oli aivan kiinni tiessä. Sitten hyvän matkaa nopeampia sorateitä ennen kuin lamperilan tienoilta loppumatka tultiin asvalttia. Onnekkaasti vältimme sateet vaikka tummia pilviä kulkikin taivaalla.
Manamansalo – Kuopio, 315km, 6 tuntia.
Koko reissun pituudeksi muodostui 1520km. Ja oli kyllä huikean hyvä reissu, suuret kiitokset Jaakolle! Toivottavasti päästään pian uudestaankin yhdessä reissuun!
Leave a Reply