Mika mainitsi usein Jaakon joka itse asiassa asuu minun (Samin) naapurissa ja jonka kanssa Mika kävi joitakin kertoja ajamassa, ja vahvana aikomuksena oli käydä yhdessä surauttamassa tänä keväänä/kesänä. Valitettavasti Mikan kanssa emme enää ikinä surauttele mutta hän saattoi postyymisti Jaakon ja minut yhteen, yhteisen harrastuksen merkeissä, ja niinpä kävimme Soisalon suunnalla mukavan lenkin ajamassa.
Olimme tavanneet vasta pari kertaa ja olikin hieman jännittävää lähteä ajamaan uuden kaverin kanssa, kurapyöräilyssä kun kuljettajan taidoilla ja mieltymyksillä on valtava merkitys ja voi hyvin olla että mukavankaan kaverin kanssa ei täysin ajomieltymykset natsaa. Jaakolla on pyöränä 1150GS, Mikan innostamana, ja heidän yhteisiltä surautuksilta olin jotain kuullut joten uskalsin odottaa että Jaakko on halukas kokeilemaan haastavampiakin teitä vaikka varsinaista offroad-kokemusta ei kovinkaan paljoa ole.
Melkein heti lähdettiin metsäautotielle tai oikeastaan kovapohjaiselle traktoriuralle, tällä pätkällä selvisi että Jaakko osaa pyörällään ajaa ja viihtyy haastavalla tiellä omaan tahtiin ajaen.
Matka jatkui pääosin asvalttia pitkin kohti Puutossalmen lossia, ennen sitä käytiin ajamassa vielä toinen pieni metsäinen pätkä. Lossin jälkeen päästiin melko pian isommalle soratielle ja siinä vaiheessa selvisi että pitkän hellejakson jäljiltä tiet pölisevät todella paljon. Tämä oli ongelma lähinnä Jaakolle koska minä ajoin edellä sillä Jaakolla ei ollut navigaattori käytössä.
Surautus eteni kaiken kaikkiaan mukavasti, joskin pienen hankaluuden aiheutti se että Jaakolla ei ole kypäräpuhelinta joten keskustelu onnistui vain tauoilla ja niitä tulikin sen vuoksi pidettyä hieman totuttua enemmän. Välillä löydettiin aina pienempiä teitä ja yhdessä kohtaa reitiltä sivuun lähti pehmeältä näyttävä hiekkaura jota halusin käydä testaamassa sillä pehmeää hiekkaa tulee harvoin tarjolle ja taitoja on hyvä kehittää.
<Videolla kohdasta 1.38 alkaen>
Toinen erityisen hauska osuus oli hyvänä traktoriurana alkanut ja sitten mönkijänjäljeksi muuttunut reitti hiekkatien rinnalla metsässä. Jaakko ajoi tuon kohdan tietä pitkin ja hyvä niin sillä paikoitellen tuolla oli haastavaa edetä hussellakin. Vaikka ei tuo videolla näytä miltään.
<Videolla kohdasta 3.44 alkaen>
Kamerana muuten nyt ensi kertaa GoPro Hero 8 Black jossa erinomainen kuvanvaukautus.
Samoin ensimmäistä kertaa oli Hussessa alla Heidenau K60 Scout -renkaat jotka on kyllä tutut renkaat kasigessun alla mutta kevyemmän pyörän alla ei. Oletuksena oli että varsinkin eturenkaan kanssa saa olla tarkkana kun on tottunut Metzeler Unicrossin hyvään pitoon hiekalla/soralla ja nyt alla on selvästi pienempikuvioinen rengas. Hyvin se kuitenkin toimi, kenties osin myös sen vuoksi että tiedostin renkaan ominaisuudet. Takarengas toimi myös mukavasti. Ja kyllähän nuo K60:t on huomattavasti mukavammat asvaltilla.
Kaikenkaikkiaan oikein hyvä surautus ja Jaakon kanssa oli mukava ajella kun ajatukset reittiin liittyen meni hyvin yhteen. Jatkoa varmasti seuraa!
Leave a Reply