Mika ja Anne kävivät koko perheen voimin katsomassa keväistä korkeakoskea. Kyseessä oli samalla Sannin ensimmäinen maantieajelu moottoripyörällä. Keli suosi ja aurinko paistoi miltei koko reissun ajan. Sanni nautti pyörän kyydissä olosta kovasti. Mikalla oli kamera linkitetty kännykkään josta pystyi kyytiläisen ilmeitä tarkkailemaan koko ajan. Ilmeitähän riitti, niistä muutamia vangittu klippiinkin.
Matka onnistui erittäin hyvin jopa yli odotusten. Matkaa kertyi kuitenkin yhteensä yli 150km ja ajamaan lähdettiin arki-iltana hoitopäivän jälkeen. Osittain matka taittui myöskin jätskin voimalla.
Perillä päästiin ihailemaan kovasti kuohuvaa Korkeakoskea. Sannia koski vähän jännitti, mutta Iidan piti päästä ihailemaan koskea myöskin aivan alajuoksulta.
Paluumatkalla pysähdyttiin nauttimaan iltapalaa Lamperilan laavulle.
Reissusta rohkaistuneena Sanni totesi, että seuraava reissu tehdään Roomaan. Se jää ehkä toiseen kertaan, mutta joku kotimaan reissu tultaneen kesän mittaan tekemään.
Videokooste löytyy täältä.
Leave a Reply