Mika vaihtoi alle nappularenkaat (TKC-80) ja pitihän niitä päästä sitten heti testaamaan. Mökillä ei ollut kaveria tarjolla, joten ensisiivu piti käydä vetäisemässö yksin. Tarkoitus oli käydä vaan pikkusen testaamassa helpossa ja tutussa ympäristössä.
Suunta kohdistui tietysti lähiseudun metsäautoteille. Eipä siinä pitkään tarvinnut körötellä, kun lunta löytyi. Uusien renkaiden innostamana päätin lähteä kokeilemaan miten homma luonnistuu. Aikaisempi hiekkaosuus oli osoittanut, että renkaissa on nyt enemmän pitoa kuin aikaisemmin alla olleissa loppuun kuluneissa kesärenkaissa.
Tien piennarta pitkin ajo onnistui ihan kivasti.
Matkanteko alkoi sitten hankaloitumaan ja vastaan tuli mäki. Alusta oli pehmeää ja olin jo kerran pyörän kääntynyt tiellä ympäri kun ajettu tienhaara pääsi loppumaan. Pehmeällä alustalla kääntyminen ja näin ollen paluu ei tullut kysymykseen, oli lähdettävä vaan kokeilemaan. Selvähän se oli että jumiin se tulee jäämään, mutta päätin yrittää. Tässä vaiheessa avasin jo takin vetskaria, koska lämmöt tulee nousemaan varmasti.
Siihenhän se päätti kaivaa itsensä kiinni, perinteinen virhe: liian vähän vauhtia.
Hyvä pyöräteline.
Sain kuin sainkin kaivettua pyörälle reitin kohti mäkeä, armottoman kaivamisen ja juhatuksen jälkeen. Juuri kun valtasi hyvänolontunne, että päästiinpäs tästä sittenkin. Takapyörä osui vinolle jäälle jonka päällä vesi ja siinähän sitä sitten oltiin, pötköllään.
Norsu päätti levätä puolivälissä rinnettä.
Nyt pääsin tositoimiin ja testaamaan salilla käynnin tarpeellisuutta. Eipä ole hukkaan heitetty se aika, norsuhan oikein pomppasi pystyyn ja vielä vastamäkeen. Haastava oli pitää sitten köriläs pystyssä, sen verran vino oli rinne.
Reissu oli kyllä hauska, hiki virtasi todenteolla. Jos joku sanoo, että moottoriurheilu ei ole urheilua, niin olen erimieltä. Renkaatkin osoittautui myöskin varsin kelvollisiksi, vaikka ei ne vielä minusta sorateiden virtuoosia tehnyt. Mutta tästä on hyvä lähteä treenaamaan…
Leave a Reply