Huollon jälkeen oli aika lähteä käymään pienellä koeajolenkillä. Tarkoitus oli surauttaa vähän asfalttia sekä hiekkaa ja mennä pyörähtämään Vesannolla.
Menomatka on suoraan ajettuna vähän alle sata kilometriä, mutta parin mutkan kautta matkaa tuli vähän vajaa pari sataa kilometriä.
Reitti suuntautui aiemminkin ajetulle reitille. Liikenteeseen lähdin Lamperilan suuntaan josta kurvailin hiekkateitä pitkin ja vähän asfaltillakin kohti Lohimaata. Lohitiellä on mukavaa kapeaa asfaltoitua mutkatietä. Ennen sitä olikin tarjolla herkkua eli vasta-ajettua irtosoraa. Hupia riitti siten koko rahalla. Asfaltillakin oli kiva kurvailla. En tiedä mitä viime kesästä on muuttunut, mutta kaarteissa ottaa kengän käret maahan. Liekkö Aku Ankka- asento levinnyt entisestään vai jääradalta on tullut syvemmät kallistukset maantielle.
Selkeästi oli havaittavissa jalkapohjien väsyminen ajettaessa seisaaltaan. Olen lisännyt kenkiin metallipohjalliset, mutta se ei auta riittävästi. Myöskin oikea nilkka oireilee vähän eli se vääntyy tarpeettomasti ja näin alkaa kipuilemaan. Ensimmäisenä olisi vaihtaa leveämmät jalkatapit ja pitkällä tähtäimellä tarvitsen uuden kovemmat sekä tukevamman kengät. Kumpiakaan ei tule hommattua varmaa ennen reissua. Oletushan on että pääsääntöisesti tiet ovat hyvä kuntoisia istuultaan ajettavia teitä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Videolla ei taasen ole mitään ihmeellistä, peruskurvailua. Tulipahan taas testailua miten pystyy tekemään mahdollisimman nopeasti videoita.
Koeajolenkki 2017
Paluumatka tulikin sitten suorinta tietä. Ihan mukava pikku reissu tuntumaa hakien. Taas päivä lähempänä reissua…
Leave a Reply