Viimein koitti odotettu hetki, reissu alkaa!
Itämeren kierrokselle lähdettiin lauantaiaamuna klo 9:59 Kuopiosta kohti Turkua.
Turun satamassa piti olla klo 19 mennessä ja koska mediassa oli varoiteltu ruuhkista varasimme matkaan hyvin aikaa.
Matkareitti vei pienempiä teitä pitkin Nokialle ja siitä eteenpäin isompaa tietä Turkuun. Alkumatka oli oikein mukavaa ajettavaa ja iso tie odotetusti tylsää ”siirtymää”. Keli oli hyvä koko matkan, joskin varsin lämmin. Matkan aikana pidimme pari lyhyttä taukoa ja yhden ruokatauon.
Ruuhkista ei kuitenkaan ollut tietoakaan joten perille saavuttiin todella hyvissä ajoin. Se antoi meille mahdollisuuden mennä Turun keskustaan ostamaan syötävää illaksi ja aamuksi.
Satamassa oli laivaan nousua odottamassa noin 30 muutakin moottoripyörää. Laivaan pääsy viivästyi ja luonnollisesti mopot otettiin viimeisenä sisään. Laivalla ei ollut tarjolla liinoja eikä edes kiinnityspaikkoja omille liinoille joten pyörät kiinnitettiin viereiseen rekka-autoon. Monet eivät kiinnittäneet mopojaan lainkaan.
Laivamatka meni nopeasti joskin unet jäivät melko vähiin vaikka nukkumaan mentiin ajoissa.
Matkaa kertyi noin 500km.
Baltic tourin toinen päivä.