Savolaisia surautuksia moottoripyörillä - Random adventures on motorcycles

2019 Surautukset

Ryhmäajoa

Sami oli pitkästä aikaa surauttamassa ja ohjelmassa oli surautus Kuopion seudun kurapyöräilijöiden kanssa.

Etukäteen tiedossa oli kahden tutun kuskin tulo paikalle ja toiselta olin saanut myös reitin ennakkoon naviin laitettavaksi. Lähtöpaikkana oli Matkuksen neste ja kun saavuin paikalle siellä oli kaksi muutakin tuttua kurapyöräilijää joista tosin toinen ei ollut lähdössä mukaan ajelulle. Lisäksi pääsin tutustumaan neljään uuteen kohtalotoveriin.

Lyhyen keskustelun jälkeen lähdimme liikkeelle ja reitti vei hetken matkaa tuttuja pikkuteitä kunnes siirryimme ysitien itäpuolelle sellasille osuuksille joita en ollut ennen juurikaan ajanut. Reittimestari oli löytänyt mukavia pikkuteitä ja mm. talvella kelkkareittinä toimivaa uraa.

Keli oli tänään melko täydellinen surauttelua silmällä pitäen, tien pinta oli sen verran kostea että pöly ei vaivannut koko päivänä ja lämpötila nousi aamun 10 asteesta noin 16 asteeseen.

Matka eteni joutuisasti mukavilla teillä rauhallisesti kruisaillessa ja parin lyhyen stopin jaksottamana etenimme Koskeloon lounas/kahvitauolle. Sitä ennen yksi jäsen erkaantui seuraamaan rallisprinttiä joten jatkoimme 7 kuljettajan voimin.

Lounaan jälkeen ajoimme upeilla metsäautoteillä joissa pääsi nautiskelemaan mutkaisista, vaihtelevista ja välillä kumpareisistakin teistä. Näillä teillä oli tullut ajettua moneen kertaan ennenkin ja niinpä ajaminen oli rentoa ja hauskaa.

Vielä ennen paluuta koukkasimme tutun puron ylitykseen joka oli nyt matalan veden aikaan helpohko. Aiemmin se on tarjonnut jännitystä riittävästi…
Tuolle purolle johtava tie on myös molemmilla puolilla puroa varsin mukavaa metsäkoneen uraa.

Reitti päättyi lopulta Pitkälahden ABC:lle jossa vielä jatkettiin turinointia pyöristä, surautuksista ja ajotyyleistä sekä kaikesta muusta mopoiluun liittyvästä hyvä tovi ennenkuin viimeisetkin jatkoivat eteenpäin päivän muihin askareisiin.

Kaikenkaikkiaan mahtavan mukava surautus! Suuret kiitokset kaikille mukana olleille sekä erityiskiitos reittimestarille!

Leave a Reply