Kuopio-Pietari 445km
Niin se oli ensimmäisen päivän aamu ja eihän sitä yli puoli viittä saanut nukuttua. Siinä piti sitten sängyssä vielä melkein kaksi tuntia pyöriskellä ennen kuin nousin ylös. Jotenkin se reissu jännitti vaikka en tunnusta, että mitään perhosia olisi vatsassa. Jotenkin olo oli ihmeellisen rauhallinen vaikka kyseessä oli ensimmäinen reissu yksin ulkomaille. Eikä mihin tahansa vaan Venäjälle, Georgiaan ja Krimille.
Viime aikojen ruokailun ja treenaamisen olen hanskaillut personal trainerin ohjeiden mukaan. Niinpä tällä hetkellä kunto pitäisikin olla kohdallaan. Paino on vaan vielä laskukurssilla vaikka päivittäin syönkin 2750kcal. Kun tiedossa oli ajopäivä ja ruokailu saattaisi olla heikkoa aamupalana vetäisin kevyet 750kcal.
Aamupalalla oli topakasti kinkkua.
Niinpä siinä aamupalan ja vaatteiden pukemisen jälkeen oli heippojen aika ja liikkeelle pääsin vähän vailla kahdeksan. Ensimmäiset kilsat aina Varkauteen asti roikuin löysässä hirressä. Pientä tihkua tuli, mutta onneksi ei satanut. Hihojen vetskarit takasivat, että kainaloihin tulvi raikasta kymmenen asteista ilmaa. Varkauden jälkeen alkoi jo vähän helpottaa ja kelikin selkeni. Tie kulki isoa tietä pitkin aina Juvalle asti, minkä jälkeen alkoi hauskempi pätkä pienempää tietä. Tämäkin tie oli asfalttia, mutta selkeästi pienempää ja mutkaisempaa. Sitä oli mukava kurvailla vaikka pyörän kokonaispaino onkin reilusti yli kolmensadan(ilman kuljettajaa).
Niinpä sitä tuli painettua ilman pysähdystä suoraan Imatran liikenneasemalle vessaan ja alkoihan sitä olla uudestaan nälkäkin kun oli pari tuntia tulla porhaltanut. Sieltä ostin vähän eväitä, jotka oli tarkoitus syödä rajalla. Samalla tankkasin viimeisen kerran Suomen puolella. Tällä kertaa en jaksanut alkaa säätämään heti rajan jälkeen ensimmäisellä asemalla. Menin siis rajan yli Imatran kohdalta Svetogorskiin.
Rajallapa ei ollutkaan juuri muita ja sain ajaa käytännössä läpi. En katsonut kelloa, koska siihen olisi varmasti tarvittu sekunttipeli, mutta ei siinä varmasti yli puolta tuntia mennyt. Raja meni niin vauhdikkaasti, joten eväät söin sitten rajan ylityksen jälkeen. Olin turhaan täyttänyt etukäteen migraatiokortinkin kun rajalla sellaisen sain valmiiksi tulostettuna.
Rajan yli tulin todella helposti.
Rajalla yksi suomalainen kertoi, että kannattaa ajaa Kamennogorskin kautta, niin välttää suorimman reitin tietyöt. Eipä ollut tullut aikaisemmin itselle mieleen ja niin reitti lähtikin uusille urille heti rajan jälkeen. Tie olikin ihan kelpo ajettavaa asfalttitietä. Toki tälläkin reitillä oli pari tietyötä, mutta ne ei juuri vauhtia haitannut. Liikennettä oli varsin maltillisesti, vaikka oli sinne muutama rekka eksynyt. Sitä kautta matka kuitenkin tuntui etenevän joutuisasti ja kohta tupsahdin takaisin isommalle tiellä joka johti suoraan kohti Pietaria.
Isolla tiellä palautui mieleen nopeasti maan tapa ajaa. Ohittaessa kahta vierekkäin ajavaa rekkaa, sattaa se kolmas tulla vastaan. Eipä siinä mitään ihmeellistä kun tilaa kerta kaikille on. Matka joutuikin aika ripsakkaasti aina Pietarin liepeille saakka. Muutaman kerran yritti se muutamia kertoja sataakin ajon aikana. Vähän se tekstiilitakki kostui, mutta ei kuitenkaan läpi asti. En kuitenkaan pukenut sadeasua ylle missään vaiheessa päivää.
Kaupunkiin saavuin niin ikään pientä tietä, enkä motoria pitkin. Ajattelin, että huomenna saa varmasti ajaa motoria ihan koko rahalla. Tänään olin liikkeellä hyvissä ajoin ja pystyin välttämään inhottavan motarin, ei ollut mihinkään kiire. Pientä tietä pitkin saavuin kaupungin laitamille missä ajattelin tankata. Asemaa etsiessä kuulin että Georgian raja olisi kiinni, joten näinkö tässä tulisi käymään kuin Mongoliassa viime vuonna. Nähtäväksi jää pitääkö kääntyä rajalta pois. Eipä se toisaalta haittaa, koska on sitä Kaukasus vuoristoa ihailtavana myöskin Venäjän puolella.
Sain tankattua pyörän ja sitten kohti hotellia. Keskustassa oli ruuhkaa ja täällä alkoi näkyä viimeistään siipimiehen puuttuminen ajamisessa. Vyöryttäminen kun ei oikein yksin onnistu. Vyöryttämissä toinen ajaa edelle ja tekee aina tilaa toisellekin palata omalle kaistalle. Tämän puuttuminen teki ruuhkassa ajamisen vähän hitaammaksi. Aurinkokin pilkisteli pikkuisen joten sekä koneen että miehen lämmöt alkoivat nousta. Saipa siinä kytkinkin oman osansa, piti sitäkin luistattaa ihan riittävästi. Navistakin alkoi virta loppua, mutta se riitti juuri ja juuri hotellille. On vähän tympeä ajaa kun navia pitää räplätä ja pelätä koko ajan. Olkoon se sitten ainut tekninen haaste tällä reissulla.
Saavuin viimein hotellille, joka oli tuttu viime kerrasta. Ajattelin että nyt kaikki onnistuu kuin vettä vaan. Mutta eipä se ihan niin mennyt. Nyrpeä täti ei ollut tänä aikana opetellut yhtään englantia ja jo pelkän sisäpihan portin saaminen auki pyörää varten oli aikamoinen episodi kääntäjän kanssa. Sen jälkeen ajattelin, että no nyt se sitten sujuu vaan eipä sujunut vieläkään. Hotelliin kuuluu jotenkin mystisestä kaksi rakennusta sisäpihalta. Tällä kertaa ajattelin, että menen samaan josta huone viimeksi löyty ja olen kerralla oikeassa paikassa, mutta ei. Tällä kertaa varaus olikin siellä toisessa rakennuksessa. Eipä siinä mitään, sinne sitten kapuamaan nyt jo pikkuisen väsyneenä ja hikisenä. Hissiä näissä vanhoissa idyllisissä taloissa ei tietenkään ole.
Siellä sitten tranlaattorin kanssa kolmessa vartissa homma oli hoidettu ja pääsin huoneeseen. Huone oli pieni, ilman vessaa ja kylppäriä oleva luukku. Siinä oli pieni ikkuna josta luonnonvaloa pääsi sisään ja toki hoiti myöskin ilmanvaihdon. Mukava yllätys oli peiton alla oleva kissa. Suomessa on korkeintaan konvehteja, mutta täällä sai kissan, ihan eri peli. Hän kuitenkin poistui kun uusi isäntä asettui taloksi. Huoneen läheltä löytyi keittiö sekä pesupaikka ja vessat.
Paikallinen ns. puolipinta-asennus.
Siinäpä sitten purin tavarat ja lukaisin samalla PT:n tekemän hotelliharjoituksen. Siinä oli kahdeksan mukavaa liikettä ylläpitämään kuntoa ajamisen aikana. Nyppäsin ne tehdä kolmessa vartissa ennen suihkuun menoa. Suihkusta tulikin lämmintä vettä, toki vähän vaihtelevasti. Pyyhe oli tuttua postimerkki kokoa. Suihkun jälkeen alkoikin olla hevosen nälkä vaikka olin päivän aikaan muutamaan otteeseen syönyt välipaloja.
Lähdinkin etsimään syömistä ja samalla vierailemaan moottoripyöräfestareilla, jotka oli kaupungissa. Kyseessä oli enemmän hd-miesten juttu ja sinne odotetaan 100000 vierasta. Itse menin valeasussa huppari ja farkut päällä ilman kypärää. Paikalla oli kuitenkin aika paljon motoristinnäköistä porukkaa aina paikalliseen enkelijärjestöön asti. Eipä siinä ujo savolainen muuta kuin ruokaa hakemaan. Tilasinkin semmoisen annoksen, että tiukkaa teki saada se alas. Mutta ajan kanssa sain aterian kuitenkin syötyä. Lähtiessä alueelta tapasin muutaman suomalaisen motoristin, jotka olivat saapuneet jo edellisenä iltana. Tarkoitus hd-miehillä oli juhlia maanantaihin asti ja palata sitten Suomeen.
Kunnon satsi evästä.
Kuvia festareilta:
Festareiden jälkeen kaveri tuli töistä suoraan moikkaamaan ja mentiin ostamaan minulle paikallinen SIM-kortti. Sain rajattoman netin pariksi viikkoa ja hintaa oli neljä euroa. Kortin ostamisen jälkeen kävin vielä nostamassa rahaa ja sitten mentiin kaverin luokse iltaa istumaan. Tarinoinnin ohessa lueskeltiin myöskin uutisia Georgian rajasta ja sulku taitaakin koskea vain ilmatilaa. Olin laitellut päivällä viestiä majoituksiin molemmille puolin rajaa ja heidänkin vastaus oli, että raja on auki. Hätätapauksessa Venäjän puoleisessa majoituksessa olisi tilaa, jos en rajan yli jostain syystä pääsisikään. Joten suunnitelmiin ei muutoksia.
Siinä se ilta vierähti puheita pidellessä. Perheessä oli nyt kaksi pyörää ja visat hakusessa, sekä kovia suunnitelmia tulla vierailemaan Suomessa. Tietysti vertailtiin hintoja, joka tietty aiheutti vähän ihmettelyä niin kuin yleensäkin. Olinhan nyt Pietarin keskustassa hotellissa jossa pyörä on turvallisessa parkissa alle kahdella kympillä.
Illan päätteksi otin taksin, jolla kurvailin takaisin hotelliin. Ajattelin pröystäillä ja otin vähän kalliimman kyydin, jossa myöskin kuljettajat on valittu huolella, näin ainakin yandexin infon mukaan. Tämmöisellä vähän fiinimmällä kyydillä kun oli hintaa peräti kahdeksan euroa. Kyyti hotelli kesti noin nelisen kymmentä minuuttia, mutta mukava siinä oli matkustaa. Valkokauluspaitainen kuskikin ajoi niin tasasesti, että alkoi ihan ramasemaan päivän päätteeksi.
Hotellilla mopo odotteli hienossa iltavalaistuksessa. Vähän olisi mieli tehnyt lähteä vielä pyörähtämään festareilla, mutta jotenkin hotellihuone veti puoleensa. Liekkö sitä sitten tulossa vanhaksi. Hotellista vielä pakolliset yhteydenpidot kotimaan joukkoihin ja sitten painuin nukkumaan.
Mopo kaikessa rauhassa iltavalaistuksessa.
Päivästä jäi hyvä fiilis vaikka ei se ajollisesti saatikka maisemallisesti ollut kovin kummoinen. Perussiirtymä naapurikylään. Vähän tuossa päivällä juttukaveria kaipailin, mutta siinäpähän tuo meni omia aatoksia velloessa. Eipä nuista mitään selvää kuitenkaan päivän aikana tullut.
Sitten vaan kohti seuraavaa päivää…
Leave a Reply