Savolaisia surautuksia moottoripyörillä - Random adventures on motorcycles

2018 Reissut

Altai 2018 D15

Astana-Kostanay 700km, 9h

Kostanay 217000 asukasta.

Aamupalan jälkeen päästiin liikenteeseen vähän yli yhdeksän. Pakkaamisessa tällä karavaanilla alkaa mennä jo vähän aikaa. Liinoja tulee ristiin rastiin molempiin pyöriin, pääasia toki on että kaikki kulkee mukana.

Kaupungista pääsimme ulos varsin helposti, noin puolessa tunnissa. Yritimme pääkadulta vähän ottaa videoita ja katsella maisemia. Samin pääsikin yllättämään kääntyvien kaistalla ollut tiukka jarrutus. Sami piti liikaa huolta missä Mika luuraa ja pieni otteen herpaantuminen johti kovaan jarrutukseen. Onneksi kolaria ei tullut, mutta jarrutus oli sen verran raju, että lopussa tasapaino petti ja pyörä pyllähti nurin kun jalkaa ei päässyt laittamaan maahan vieressä olleen auton takia. Eipä siinä mitää pieni kolaus itsetunnolle, pyörä pystyyn ja matka jatkuu.

Aika säntillillisesti täällä todellakin ajetaan rajoituksien mukaan, ihan eri meno kun naapurissa. Irtautumisen jälkeen oli muutama kylä joissa oli todella pitkät suorat joita olisi pitänyt jaa 60km/h. Ihan siihen ei pystytty, mutta ajoimme niin hitaasti kuin osasimme. Kohtasimme tänään monesti poliisit, eikä kenelläkään ollut huomauttamista. Joten ajotyylimme ilmeisesti sopii tännekin…

Aamulla oli aavistuksen viileää ja näytti jopa sateiselle, mutta jo lounastauon aikana keli muuttui ja lämmintä alkoi pisaata. Lounaalla oli tänään herkulliset pussiruoat huoltoaseman pihassa.

Kun olimme ajaneet vähän matkaa tien vieressä olevat kylttit väittivät, että meillä olisi 80km pidempi matka kuin mitä navi näyttää. Kyltithän olivat väärässsä ja 140km ennen kilometrit tasaantuivat ja molemmat näyttivät samaa.

Päivän aikana ajettiin tovi yli 30 lämmössä joten keli oli aika mahtava. Peltoa täällä riittää: suorat ovat noin 50km pitkiä ja peltoa on teiden molemmin puolin taivaan rantaan asti, joten tien varressa nähdyt kymmenen puimuriakin tuntuvat alimitoitetulta.

Tänään ei tapahtunut mitään ihmeellistä tulimme koko 700km matkan kahdella pysähdyksellä. Päivän päätteeksi tuli muutama pisara vettä, mutta emme kuitenkaan tarvinneet sadeasuja.

Saavuimme hotelliin jo kuuden aikaan, joten aikaa oli hyvin. Kirjoittelimme vähän blogeja ja sen jälkeen suuntasimme vielä syömään. Hotelli oli todella hieno ja erotuimme paikalla olevasta hääporukasta mopovarusteissa varsin hyvin. Oli mukava pestä itsensä kahdellla kädellä tasalämpöisessä suihkussa (toisin kuin muutamassa aiemmassa hotellissa).

Kirjoittelun jälkeen kävimme viellä keskustassa syömässä. Ravintolassaa saimme oman kabinetin.

Myöhäisen illallisen jälkeen painuimme nukkumaan, huomenna suuntaamme takaisin kohti Venäjää. Tämä päivä tultiin todella helposti ilmaan mitään ongelmia ja Mikakin pysyi ihan säntillesessä matkavauhdissa kun tiestö oli kelvollinen. Tästä on hyvä jatkaa kohti kotia!

2 Comments

  1. Pekka P.

    Tsemppiä kotimatkalle ja turvallista matkoo!

Leave a Reply