Aktach-Teletskoye-Aktach 360km, 11,5h
Aktach 3600 asukasta.
Edellisen päivän taivaltaminen väsytti molempia sen verran, että kellosta meni sen soidessa vielä torkku päälle. Onneksi nukuimme riitttävästi koska tästä päivästä tuli erityisen raskas ja pitkä. Aamulla aurinko vaan paistaa suoraan meidän ikkunaan, eikä pimennysverhoja ole. Se ei kuitenkaan väsynyttä travelleria haittaa. Vihdoin heräsimme ja aamutoimien jälkeen lähdimme liikenteeseen 9:15 aurinkoisessa säässä.
Ensimmäiseksi suunnnistimme tankille täyttämään tankit sekä Mikan varakanisterin. Uusi varakanisterikin vuoti, mutta onneksi syyksi paljastui väärin asennettu tiiviste. Vähän on huonosti suunniteltu ja käytettävyydeltääkin heikko tämä paikallinen kanisteri. Toivotaan, että kannua ei tarvitse hirveästi käyttää. Kanisterista pitää ottaa nokka pois puukon kanssa, sen verran tiukkaan se aina paikalleen menee. Tankkauksessa oli vähän haasteita kun Mikan ilmoittama bensamäärä tulkittiin väärin ja piti uudestaan käydä ostamassa lisää bensaa. Yritettäessä ostaa 18 litraa, tuli pistoolista vain kahdeksan litraa. Toisella yrittämällä avatessa varakanisteria, bensa loppui tulemasta vaikka bensaa oli jäljellä vielä monta litraa. Vähän aikaa siinä ihmeteltyä että mitä hittoa, niin bensamittari nollautui ja bensaa alkoi taas tulla. Tankit saatiin täyteen pienen säätämisen jälkeen.
Tankkauksen jälkeen kävimme vielä kaupasta hakemassa aamupalaa, koska majoitukseen sitä ei kuulunut. Näinpä banaanien ja muutaman suolakeksin voimalla lähdettiin päivän tuleviin koitoksiin. Mukana meillä oli toki välipalapatukoita sekä kenttälounas tarvikkeet.
Eipä tarvinnut kaupan takaa pitkälle ajaa, kun maisemat muuttuivat henkeä salpaaviksi. Tie oli aluksi asfalttia ja välillä hiekkaa, mutta lopulta se oli pelkkää hiekkaa. Tätä vaihtelua oli ensimmäiset kymmenen kilometriä. Mutta niin alkoi aikaisessa vaiheessa myöskin ongelmat. Ensimmäisenä Samilta hävisi takajarru. Jarrupoljin ei vaan liikkunut mihinkään. Vika oli helppo, jalkatapista oli oli sokka kadonnut ja kiinniketappi oli noussut ja melkein pudonnut. Tämä esti jarrun toimimisen. Halusimme lähteä matkaan mahdollisimman kevyillä pyörillä joten mitään työkaluja saatikka sokkaa ei ollut mukana. Mika vuoli reikään käypäsen puutikun, joka kestikin helposti koko matkan.
Tiet olivat aikamoista röykytystä alusta alkaen ja paheni voimakkaasta loppua kohti. Eipä aikaakaan kun Mikalta tippui kassi. Onneksi Sami tuli perässä ja huomasi kassin. Ekana Sami luuli että Mika väisti joitain mustaa, mutta tarkemmin katsottaessa se oli Mikan laukku. Jo alkumatkasta laukun kiinnikkeet repesivät ja laukku piti laittaa kiinni vähän kietomalla hihnat laukun ympäri. Tätä rakennelmaa sitten sai jännätä ja korjata koko ajan pahenevalla tiellä. Lounaan jälkeen laukun sisältö keveni sen verran että kiinnityksen sai paremmin ja se kestikin sitten koko loppumatkan.
Maisemat olivat kyllä huikeita ja korkeimmillaan käytin 2450 metrissä. Ihan joka paikassa ei jääty valokuvaamaan vaan otimme videoita. Huikeimmissa paikoissa yritimme kuvata, mutta eipä valokuvaan saa vangittua vuorten mahtavuutta. Teiden vierestä alkoi pudotus aina vaan syvemmällä rotkoon ja huikein oli 1,5 kilometrin jyrkkä ja hiekkainen serpentiini laskeutuminen, jossa ei ollut mitään kaiteita. Ihan reunassa ei tehnyt mieli ajaa, mutta näkymät olivat henkeäsalpaavia. Aivan huikeaa, kyllä tämän takia kannatti viikko ajaa siirtymää.
Koko päivän olimme ajaneet kovassa helteessä yli 30 asteessa. Tummissa varusteissa se on todella kova keli ja kun maasto oli haastavaa oli ajaminen todella kuluttavaa, niinpä saimme tänään koetella kestävyyttämme. Mäen laskeutumisen jälkeen Samin kone ongelmat alkoivat ja Mikalla alkoi tippuilla vilkut johtojen varaan roikkumaan. Vilkkuja sai kiinnnittää vähän väliä, mutta lopulta niiden annettiin roikkua ja laitettiin niihin nippusiteet, ettei johdot mene poikki.
Mäenlaskun jälkeinen osuus oli pahin koko reissusta. Samin kone kiukutteli koko ajan voimakkaammin ja voimakkaammin, sillä ajaminen kävi todella ärsyttäväksi. Olisi tarvinnut tien takia tarkkaa kaasun säätöä, mutta pyörä saattoikin hyytyä juuri kun vetoa olisi tarvinnut. Se yhdistettynä maastoon oli matkanteko aikamoista tuskaa välillä. Molemmille tuli pieni suorittaminen ajamisessa johtuen helteestä, maastosta sekä energiavajeesta. Eteneminen loppui kokonaan kun muutaman vesiesteen jälkeen Samin pyörä ei meinannut käynnistyä ollenkaan. Nyt oli aika siis pitää lounastauko! Jotenkin pyörä ongelmat johtuvat tai alkavat koneen lämmetessä.
Lounaan nautimme upeissa maisemissa joen rannalla. Lounas tuli tarpeeseen, pääsimme vähäksi aikaa varjoon ja saimme ajokamat pois päältä. Tähän mennessä matkaa haastavassa maastossa oltiin tehty viisi ja puoli tuntia.
Lounaan jälkeen saimme Mikan kassin kunnnolla kiinni ja sitten aloimme jännittää starttaako Samin pyörä. Matkaa Teletskoen rantaa olisi vielä 25 kilometriä. Pyörä käynnistyi ja matka jatkui. Loppumatkaan käytimme lähes tunnin, joka kertonee riittävästi tien kunnosta.
Järven rannalla kävimme vähän aikaa ihmetelemässä ja ottamassa pari kuvaa. Kello oli jo niin paljon, että halusimme ongelmien takia lähteä takaisin mahdollisimman aikaisin. Tulomatka oli kestänyt 6,5 tuntia, jossa ajassa olimme tulleen 180 kilometriä.
Eipä päästy pitkälle kun Samin pyörän oireet taas alkoivat. Ajamisesta tulisi siis aikamoinen näytelmä ennen kuin pääsisimme takaisin majapaikkaan. Tulimme kuitenkin varsin kovaa vauhtia takaisin päin ja Mikalta irtosikin pyörästä nokka, jossa on kiinni etulokari, valot sekä mittaristo. Rungosta petti nokan metalliset korvakkeet. Onneksi nokka lepäsi rungon päälle eikä se pääsisi tippumaan kokonaan esimerkiksi renkaan päälle ja näin aiheuttamaan suurempia haasteita. Nokkaa ei saanut parsittua millään kiinni, joten se pomppi iloisesti koko loppumatkan. Mikan keula näytti hyvälle ajokoiramaisine vilkkuineen sekä pomppivine nokkineen. Matka jatkui…
Taisteltuamme aina jyrkän nousun juurelle pidimme pienen tauon ja annoimme Samin koneen jäähtyä. Pysähdyimme leirintäalueelle jossa jututimme paikallista turistiopasta Ivania, joka kertoi mitenkä matkailu lisääntyy vuosi vuodelta Altailla. Hänellä on oma yritys, joka hoitelee turisteja aina Moskovasta ja Pietarista asti Altaille. Tarkoituksena laajentaja bisnestä koskemaan myöskin muita eurooppalaisia. Helppoa se tulee olemaan koska maisemat puhuvat puolestaan ja ihmiset välittävät paikasta kuvia sosiaalisen mediaan kautta. Enpä ihmettele vaikka kohta tänne lähemmäksi rakennettaisiin lentokenttä.
Jäähdyttelyn jälkeen lähdimme kipuamassa kohti vuoren rinnettä. Samin pyörä hyytyi heti ensimmäiseen nousuun, eikä hommasta meinannut tulla yhtään mitään. Lopulta pyörä toimi kohtuullisen hyvin ja Sami pääsi rinteen päälle. Mika ajoi sitten perässä kunhan pöly oli laskeutunut. Ensimmäinen nousu rinteestä oli hankalin, siinä ajaminen oli kuin olisi mennyt moottoriveneellä korkeassa aallokossa.
Vaikka kalusto oli vähän rempallaan, niin kyllä ne kestää ihmeellisen hyvin. Tänään kalustoa ei todellakaan ole käsitelty silkkihansikkailla ja ne ovatkin saaneet varmasti elämänsä kyydit. Tie olisi varmasti paljon hauskempi ajaa kaksi sataa kiloa kevyemmällä pyörällä. Varsinkin Mikan pyörällä ajaminen on ollut haastavaa, koska joustoa ei ole hirveästi. Samilla on todella hyvä alusta toisin kuin Mikalla, jolla on vakio alusta ilman säätöjä.
Mäen jälkeen lähdimme taistelemaan eteenpäin. Samilla oli todella paljon haasteita pyörän käynnin kanssa ja lopulta toisesta etuiskarista puhalsi ilmeisesti myös öljyt pihalle, tarkempi tutkiminen jäi huomiselle. Pyöräkin hyytyi totaalisesti Ulaganin kylään viisi kilometriä ennen huoltoasemaa, bensatkin alkoivat olla tässä vaiheessa lopussa. Toki varatankkeja ei oltu vielä käytetty. Pyörä työnnettiin kaupan pihaan ja otettiin neuvoa-antavat jäätelöt ja odoteltiin koneen jäähtymistä. Tässä vaiheessa alkoi ilta pimetä todella nopeasti ja matkaa oli tehty yli kymmenen tuntia. Jäljellä olisi vielä 55 kilometrin rypistys. Oltiin siis jo aika lähellä ja tiekin muuttui loppua kohti aika inhimilliseksi. Vaikkakin ei sitä helpoksi pöytälaudaksi voi kehua.
Jähdyttelyn jälkeen Sami pääsi tankille ja Mika kävi hakemassa vielä iltapalaa, joka nautittiin bensa-asemalla. Tankkauksen jälkeen keli oli jo pilkkopimeä ja pesimmekin ajovalot, että näkisimme jotain. Ajoimme melkein koko loppumatkan pitkät päällä. Mikan valoteho riitti Samin takana ajaessa tekemään Samista varjoja metsään. Mikalla on pyörässä asianmukaiset tuplaxenonit, joissa watteja on riittävästi. Nyt se ei haitannut ollenkaan! Kunnon valoilla myöskin tien epätasaisuudet erottuivat helposti. Loppumatkasta pudotimme nopeutta merkittävästi pimeyden takia. Vaikka tie olikin kohtuullista ajettavaan viimeiseen 50 kilometriin käytimme aikaa noin tunnin.
Pimeydessä ajaessa yritimme muistaa miten jyrkkä pudotus oli missäkin kohti tietä, nyt valoista huilimatta tien vieressä näytti vain pimeydeltä. Tieto siitä, että vieressä on kilometrin pudotus sai kaverukset ajamaan varman päälle ja varovasti. Saavuimmekin kotikaupunkiin ja Mika kävi vielä kaupassa, Samin mennessä edeltä majapaikkaan. Kaupan edessä sen valoissa perhoset tarjosivat vielä illan päätteeksi hienon esityksen. Valkoiset perhoset valoissa oli hieno näky, johon ajopäivä oli hyvä päättää.
Päivällinen vaihtui sitten banaaneihin ja rahkaan sekä sipseihin. Huomenna syödään sitten paremmin… Molemmilta alkoi voimat olla vähissä, mutta suihkuun pääsyä piti odotella vielä tunnin verran. Kello oli 21:45 kun saavuimme majoitukseen ja ajopäivään kertyi mittaa 11,5 tuntia. Siihen kuului 360km todella aktiivista ajamista, mutta molemmat jaksoivat sen todella hyvin, vaikka olosuhteet olivat haastavat. Ennen nukkumaan menoa oli vielä somehetki, kun päivällä vuoristossa ei kuulunut puhelimet saatikka netti.
Emme vielä päättäneet seuraavan päivän suunnitelmaa, katsotaan sitten aamulla mihin suuntaan lähdemme. Vähän arveluttaa kaluston vuoksi lähteä Mongoliaan. Tutkitaan vielä aamulla kaluston kunto, nyt siihen ollaan liian väsyneitä.
Päivä oli todella raskas ja kalusto kärsi vaurioita sekä onhan tänne ollut matkaa tulla, mutta molemmat olivat sitä mieltä että sen on kannattanut. Maisemat ovat olleet huikeita!!
Leave a Reply