Sami hankki reilu viikko sitten ”uuden” pyörän joka on niin malliltaan kuin iältäänkin samanlainen kuin entinenkin, eli vuoden 2008 BMW F800GS.
Nyt lomareissulta palattua oli mahdollisuus muokata uutta pyörää mieleiseksi eli vaihtaa jalkatapit ja muuttaa ajoasentoa sekä asentaa navi ja ketjurasvari jne. Ja luonnollisesti piti päästä testilenkille 🙂
Koska aikaa ei ollut paljon, lenkki suuntautui pienen maastopolkuosuuden kautta tuttuakin tutummalle kaatiksen lenkille. Toki sieltäkin piti hakea uutta uraa kelkkauran pohjan muodossa.
Uusi mopo toimi hienosti ja alusta on kyllä merkittävästi aiempaa parempi. Toki entisenkin takaiskari oli hyvä mutta uuden pyörän mukana tullut Touratech Extreme on kyllä huikea. Samoin keula toimi erinomaisesti, se on edellisen omistajan toimesta rakennettu yhdistäen gessun omat putket ja Marzocchin sisukalut. Jousituksessa on nyt siten monipuoliset säädöt ja tosi hyvä suorituskyky.
Myös kuskille oli melkoisen vierasta taas ajaa surautusta pitkien matkojen ja asvalttitien sijaan. Taisi olla melkein vuoden ensimmäinen ajelu pääosin soralla/poluilla. Soratiellä oli mukava mennä ja teki mieli vähän sladitella. Pienellä hiekkatiellä/metsätiellä pääsi tasapainoilemaan kun tien päälle kasvaneiden puiden takia piti pujotella urasta toiseen ja niiden välillä epätasaisella ja kivisellä väylällä. Kelkkauralla pääsi sitten oikeasti testaamaan alustan toimivuutta monttuisella tiellä ja kivikossa. Kyllä helpotti ajamista kun myös keula toimi hyvin ja säästi käsiä siltä että tien iskut tulevat ”läpi”. Lopulta kiireen aikataulun takia ja koska olin yksin liikkeellä, jouduin kääntymään kelkkauralta takaisin ja jättämään mutaisen osuuden toiseen kertaan.
Hauskaa oli mutta oudolta tuntui taas mennä tapeilta pidempiä matkoja. Ja hiki tuli nopeasti 🙂
Tätä täytyy saada lisää!
Leave a Reply