Suoseikkailu 

Mika ja Pasi päättivät lähteä etsimään iltalenkillä jotain uutta.

Mikan pyörään oli aikaisemmin vaihdettu uudet jarrulevyt ja palat. Nyt jarrut oli tosi ätäkät, varsinkin takajarru oli jopa liian tehokas. Takapyörä oli tosi helposti lukossa. Vaihto oli tosi hankala. Palojen tapin kiinnitys oli suunniteltu todella surkeasti, sitä ei meinannut saada irti. Myöskään palojen kiinnityksessä käytetyt metallilärpäkkeet olivat tosi hankalat asentaa. Ja takapaloista ne jäi kokonaan pois, ehkä se ei niitä kaipaa. 

Mikan uudet jarrukilkkeet. On niin käheet levyt, ettei ihmisten ilmoille ilkiä mennä. Onneksi metsässä niitä ei kukaan näe.

Iltalenkin aluksi otettiin pieni siirtymä maantietä, ihan vaan kilsa tai vähän yli. Sitten siirryttiin muutama tovi pienempää tietä metsäautotien reunaan, josta varsinainen ajaminen alkoi. Tarkoitus oli oikaista metsäkoneen uraa pitkin toiselle metsäautotielle.

Metsäkoneen ura vei meidän aukon laitaan ja kulku siellä näytti aavistuksen haastavalle. Päätimme kuitenkin lähteä kiertämään aukon laitaa pitkin. Muutaman ojan ylityksen jälkeen tilanne muuttui aika hankalaksi. Toisen ojan ylityksessä Pasin talvella särkynyt kaasukahva teki jumin eikä palauttanut kaasua ollenkaan. Siitä seurasi tietysti se, että pyörästä tuli kuljettajaa nopeampi ja näin pyörä karkasi alta. Onneksi metsä oli sen verran sakea, ettei pyörä päässyt kauaksi karkuun. Tarttuipa tapahtuma myös nauhallekin. Voltin jälkeen rupesi pyörän etujarrun kahva kanittamaan, mutta pyörällä pääsi kuitenkin ajamaan. Eikä tässä maastossa kyllä jarruja tarvittu. Päätettiin että tilannetta katsellaan tarkemmin vähän matkan päässä selvemmässä maastossa.

Kun Pasin pyörä oli pystyssä niin matka jatkui. Mika lähti oikasemaan kuusikon läpi ja pyörä jumitti aika pahasti kivien väliin. Olipahan aikamoinen savotta saada pyörä ympäri tiheässä kuusikossa, kun etu- ja takarengas oli tiukasti kivien välissä. Kyllähän tämä alkoi jo urheilusta käydä. Enemmän homma alkoi tuntua kyllä pyörän kannolta kuin ajamiselta. Hiki kyllä tuli toki tässäkin.

Kivikosta selvittiin ja otettiin siirtymä vähän aukeamalle, jossa nähtiin muutama hirvikin aika läheltä. Sain ne nauhalle, mutta ei ne siinä millekään näytä. Pikku tauolla Pasi yritti fiksata jarrua ja kaasua kuntoon. Eipä se onnistunut, uutta osaa tarvittiin ennen kuin homma taas pelaisi normaalisti. Pyörällä pääsi kuitenkin ajamaan, joten matka jatkui. 

Pasi fiksaamassa etujarrua.

Nyt meno vähän helpottui ja päästiin jopa ajamaan äskeisen äheltämisen jälkeen. Vaikka hiki siinä hommassa tuli, niin ihan tuommoista ei haettu. Vaan mistäpä näitä reittejä kukaan voi etukäteen tietää. Mukavahan pätkä sekin silti oli.

Vähän matkan päästä tiet erosivat, Mika lähti taasen sooloilemaan omille ajolinjoille. Muutaman hetken jälkeen katosi näköyhteys Pasiin kokonaan. Käännyin pyörällä oletettuun tien suuntaan ja yritin ajaa sitä kohti. Nyt ei ollut enää tietoakaan mistään metsäkoneen urista, joten taivalta tehtiin umpimetsässä. Näinpä sieltä löytyi pari pehmeää paikkaa, joista onneksi pääsi pyörällä kahlaamaan yli. Toki hiki siinä pinnistäessä tuli. 

Vihdoinhan se tie tuli vastaa ja lähdin sitä pitkin eteenpäin ja sieltähän se Pasikin sitten löytyi. Olimme tulleet nyt oikopolkua pitkin reilun tunnin verran. Päätettiin kuitenkin vielä lähteä tarkastamaan muutamat metsäautotiet. Väliin ajettiin nopeampaa siirtymää mikä teki hyvää hikisen urakan jälkeen, vähän pääsi paikat tuulettumaan. 

Metsäautotielle olikin tuotu sepeliä, eikä siinä ajaminen ollut mistään kotoisin, joten vähän haastavampi pätkä oli tähtäimessä. Semmoinenhan löytyi helposti kun metsään vähän katseli, joten eikun metsään. Vähän matkan päästä metsäkoneen ura alkoi näyttämään todella pehmeälle. Edessä oli jonkin sortin suosilmäke, jonka päälle oli kasattu puita/risuja. Mika päätti lähteä kokeilemaan josko siitä pääsisi yli. Vauhtia oli luonnollisesti liian vähän, eikä uskaltanut keulia ollenkaan, joten etunen upposikin aika nopeasti lälliin puiden väliin. Meno pysähtyi siihen paikkaan. Takarenkaan alle jäi pelkkiä puita ja lälliä, joten mitään pitoa ei kyllä saanut. Eteenpäin ei siis päässyt vaan pyörä piti perkata takaisin käsipelissä. Siinäpä olikin sitten semmoinen mukava loppujumppa. Onneksi liikenteessä ollaan kevyillä pyörillä, näitähän voi vaikka kantaa tarvittaessa.  

Kun pyörä oli saatu sen verran takaisinpäin, että sen sai käännettyä Mika ajoi pyörän tien viereen odottamaan Pasia. Pasi pääsikin suon reunalta pois kun mopo vain starttasi. Nyt oltiin sen verran väsyneitä ja kellokin alkoi olla jo aika paljon, joten todettiin että käännetään keulat kohti kotia.

Siinä matkalla sai vielä mukavasti päristellä nopeilla metsäautoteillä ja pikku siivu lopuksi vielä maantietä. Maantiellä näillä pyörillä ei toki ole mikään ilo ajaa. Huutavat vaan hirveästi eivätkä oikein kulje mihinkään.

Vaikka ihan ei saatu mitä haettiin maaston osalta, mutta hiki saatiin pintaan ja se on tärkein. Ensi kerralla täytynee varustautua juomapullolla, sen verran tiukkaa vääntöä tällä kertaa oli.

Videokooste illan seikkailusta.