Pihkova-Minsk
Tänään lähdettiin liikenteeseen puoli yhdeksän aikaan. Keli oli poutainen ja lämmin lähtöhetkellä, varustus oli yhden kerraston ja kesähanskojen varustus. Aamulla oli kiva todeta, että pyörät olivat säilyneet hotellin takapihalla hyvin.
Hotellin takapiha.
Aamupalaksi syötiin hotellin aika vaatimaton eväs, mutta olipahan edes jotain mahan täytettä. Tällä aamupalalla ja patukalla sinniteltiin aina perille asti, sitten olikin jo karmea nälkä. Edellisestä päivästä ei siis opittu mitään.
Kaiken kattava aamupala.
Ennen kuin erkaannuttiin Pihkovasta, käytiin katsastamassa paikallinen kreml. Katsaus suoritettiin perinteiseen tyyliin eli ohiajolla ja kypäräkameralla kuvaten. Samalla kierrettiin muutama mutka ennen pääteitä ja voidaankin todeta, että kaupunki vastaa mielikuvaa Venäläisestä kaupungista: osa rakennuksista on hyvässä ja osa karmeessa kunnossa. Nopeasti päästiin ulos kaupungista ja varsinainen päivä pääsi alkuun.
Vähän oli alkuun aavistuksen tylsää painamista, mutta muutama pieni ja virkeä kaupunki piristi motoristeja. Ennen Valko-Venäjän rajaa alkoi tie joka kyltin väittämän mukaan olisi maksullinen, mutta ei me missään vaiheessa päästy rahojamme antamaan. Eikä semmoisesta tiestä ihan hirveästi kehtaisi maksaakaan, paikoin oli aika kehnossa kunnossa. Ehkä se lasku tulee perässä, vaikka en kyllä moiseen usko. Varmempi selitys on etttä kyltit on vaan jäänyt poistamatta, tyypillistä.
Venäjä ja Valko-Venäjä kuuluvat tulliliittoon ja meille olikin arvoitus mikä meitä rajalla odottaa. Kun saavuimme rajalle siellä oli yksi mies huitomassa ”kepillä”, että jatkakaa vaan matkaa. Ei sitä heti uskottu ja Sami yritti kysellä, että leimataanko passit jossain. Eipä siitä sitten mitään tullut ja niin matkaa jatkettiin ilman leimoja. Muutaman kilometrin päästä piti ihan pysähtyä katsomaan kartasta, että tuleeko toinen asema ja että ollaanko sitä nyt missä maassa. Kartta näytti että raja on ylitetty, eikä toista asemaa näin tulisi.
Samalla aloitimme kartoittaa seuraavaa huoltoasemaa, koska bensaa oli aika vähän tankissa. Olimme luulleet, että kyllähän siinä rajalla bensa-asema on mutta toisin oli, hyvä kun itse raja-aseman erotti. Taaksepäin katsottuna lähin asema olisi ollut Venäjällä, mutta sinne ei haluttu palata. Ja ennakkolähteiden mukaan siitä rajasta ei niin päin yli pääsekään muut kuin Venäläiset ja Valko-Venäläiset. Eteenpäin katsottuna seuraava asema oli liian kaukana jäljellä olevaan bensaan nähden, joten oli pakko ottaa sivuttais siirtymää, että saatiin pyörät tankattua.
Sivuttaissiirtymällä tankatessa täti ei tietenkään puhunut englantia, mutta ei osannut käyttää kyllä pankkikorttikinettakaan. Siinäpä Mika sitten yritti lasin läpi neuvoa että credit/debet ”näkymässä” pitää painaa laitteen vihreää nappia. Vähän kun siinä meso niin päästiinhän sitä tankkaamaan ka ylimääräistä ei tullut ostettua kuin puoli litraa. Samilla homma sujui jo varsin mallikkaasti kun täti osasi käyttää aparaattia.
Kartan tarkastelua, missä hitossa ollaan, mikä maa?
Rajan ja tankkauksen jälkeen alkoi taas aikamoinen kilometrien nieleminen. Kohta rajan ylityksen jälkeen pääsimme kertaalleen paikalliseen piilokameraan eli nopeusvalvonta nappasi meistä kuvan. Meillä oli vähän hakusessa, mitä nopeutta maantiellä tulisi käyttää 70/90/110. Emme tietenkään halunneet olla tukkona ja tästä syystä pääsimme kameraan, voi arvata meidän nopeusarvauksen. En usko, että tästä meille tulee seuraamuksia. Ajelimme välillä aika soista maastoa ja visiiriin iskeytyikin vähän hyttysiä.
Muutama iskemä tuli kypärään.
Sami tankkailemassa siellä jossain.
Nyt olisi ollut sitten lounaan paikka, mutta eipä löytynyt mitään ruokapaikkaa joten patukat huuleen. Eivät taida täälläpäin porukat harrastaa ulkona syömistä.
Seuraavalla tankilla kävi ihme homma kun ostettiin normaalisti vähän ylimääräistä, että saa tankin täyteen. Huoltsikan setä tuli meidän taukopaikalle selittämään että pitää tulla takaisin tiskille. Hän halusi hyvittää muutaman ylimääräisen ostetun litran. Olipahan aikamoinen savotta euron tähden. Rehellinen mies!
Minskiin saapuessa ajoimme taas maksullista tietä josta ei maksua peritty. Tämä tie oli nelikaistainen 120-tie ja pinta oli kuin pöytälauta. Tylsää kuin mikä, mutta matka joutui. Se passasi meille tässä vaiheessa vallanmainiosti.
Perille hotelliin päästiin hyvissä ajoin eli puol kuuden aikoihin. Kilometrejä päivälle kertyi yhteensä 550 ja lämmöt kohosi aina hellelukemiin, ainakin mustilla varusteilla varustetulle motoristeille, eli 24 asteeseen.
Ennen hotellille saapumista käytiin kiertämässä kaupunkikierros, josta tulevalla videolla toivottavasti enemmän. Pikkuisen oli haparointia ennen kuin kaupunkikierrokseen aloituspisteeseen päästiin.
Ihan mukavan näköinen kaupunki tämä Minski vanhoine rakennuksineen. Täällä on jo jonkin verran motoristejakin ja kaikki morjestaa aina niin, että käsi nousee pään yläpuolella eli ajetaan oikeesti lapanen pystyssä. Liikennevaloissakin tullaan viereen morjestelemaan, aika hauskaa. Jossain kuultu lause ”Not just the bike but the whole community” pitää hyvin paikkaansa myös täällä maailmankolkassa.
Hotelli oli tällä erää varsin tasokas ja vieraat olivat enemmän pukumiehiä kuin motoristeja. Vaan eipä tuo meitä haitannut.
Tällä kertaa hotellissa oli oma vessa ja kylppäri sekä ilmastointikin. Suihkusta tuli hienosti lämmintä vettäkin, jota toki lensi rikkinäisistä liittymistä ja letkusta enemmän seinälle kuin peseytyjän päälle. Eipä jaksanut kuitenkaan hakea jesaria pyörän laukusta ja näin suihku jää alkuperäiseen kuntoon.
Päivän ajoreitti.
Peseytymisen jälkeen alkoikin olla kiire syömään. Kysyimme respasta mihin kannattaa mennä syömään perinteistä Valko-Venäläistä päivällistä. Saimmekin lapulle pari osoitetta ja respa soitti meille taksikin. Annoimme osoitteet taksille ja sanoimme, että vie meidät perampaan paikkaan ja sovimme kyydin hinnaksi 8 ruplaa eli 4€. Kun kyyti pysähtyi ja kysyimme missä se ravintola on niin se oli kuulemma 700m päässä ja tämä oli parempi paikka. Eipä siinä mitään, mentiin taksimiehen osoittamaan paikkaan. Varmaan oli jonkun tutun ravintola kun taksimies vei meidän käytännössä pöytään asti. Maksoipa lisäksi kyyti myös ennakosta poiketen 10ruplaa eli ihan ei putkeen mennyt.
Saimme ravintolasta tilattua perinteistä ruokaa, ainakin ilmeisesti. Paikka oli viihtyis pienen kadun terassi jossa söimme, ihmisiä oli aikatavalla liikenteessä. Annos oli Mikalla jonkin sortin täytetty pannukakku jossa oli sisällä lihaa. Samilla ei ollut täytettä, vaan särpimet eli perunat sun muut systeemit oli pannareiden päällä. Se että onko tämä perinteistä jäi vähän hämärän peittoon. Otimme toki taas alkuun yhdet terävät lääkkeeksi vatsapöpöjä vastaan.
Perinteinen illallinen, tiedä häntä?
Illlisen jälkeen päätimme lähteä kaupunkiin ja taksilla tietysti. Eipä tullut nyt kysyttyä etukäteen tilatessa voiko maksaa kortilla. Ja eipä tietty voinut! Meillä ei ollut rahaa ja taksi ei voinut kortilta ottaa, joten kyydistä tuli ilmainen. Vähän hävetti, mutta yritimme sanoa että ajaa meidät automaatille, niin nostetaan rahaa. Ei hän suostunut viemään meitä automaatille, kun kaikki automaatit olivat niin kaukana. Kaupungista lähtiessä selvisi että lähin automaatti oli alle sadan metrin päässä taksin pysähdys paikasta. Ilmeisesti kuski luuli että rahan nostamiseen tarvitaan pankki.
Kaupungilla kävimme kävelykadulla ja joenvarsi terassilla ottamassa huurteiset. Keli suosi matkailijoita ja kaupunki näytti meille parhaat puolensa. Emme lähteneet kuitenkaan taksilla kiertelemään illalla enää nähtävyyksiä niin kuin olimme ajatelleet. Tullessa tehty kierros sekä ilta kävelyleskustassa saisi riittää kaupunkiin tutustumiseen.
Huurteisella terassilla joenrannassa.
Kävelykatu joka oli aika tyhjä sekä muutama pytinki.
Illemmasta kävelykadulla(eipä näy kuvasta) oli enemmän porukaa ja olipa siellä jossain ravintelissa kauden avajaisetkin. Oli vähän karnevaalimeinikiä.
Jotenkin olisi odottanut kävelykadun olevan paljon suurempi ja pidempi näin miljoona kaupungissa. En tiedä oltiinko sitten oikeassa paikassa, mutta tänne meidät opastettiin.
Paluumatka hotellille mentiin taksilla. Hinta sovittiin ennen lähtöä ja Sami sai neuvoteltua 20 ruplan kyydin 15 ruplalla. Hotellille päästyä haettiin baarista vielä vesipullot, jotka maksoivat ihan älyttömästä ollen kalleimmat juomat koko iltana. Kylläpä maistui hyvälle neljän euron pullovesi.
Niinpä kaverukset pääsivät turvallisesti hotellille lepäämään seuraavan päivän seikkailua varten. Toki kaupungista lähtiessä taksin vieressä oli nippu motoristeja joita olisi voinut jututtaa, mutta päädyttiin kuitenkin lähtemään hotellille. Sen verran iltaviiston homma jokatapauksessa meni, että ihan kahdeksalta ei olla ehkä aamulla lähdössä liikenteeseen.
Päivä oli mukava ja Valko-Venäjä sekä Minsk on hienoja ja tutustumisen arvoisia paikkoja. Liikenne on täällä paljon maltillisempi kuin Venäjän puolella, varsinkin maanteillä. Fiilis päivän päätteeksi on siis aika perinteinen: väsynyt mutta onnellinen!
Videokooste päivän ajoista.
Leave a Reply