Mika on hankkinut uuden harjoituspyörän itselleen. Muutamien pähkäilyjen jälkeen lopputuloksena on se että tallissa seisoo Hondan CR 125 vuosimallia 1998. Merkin valinta oli helppo, koska Honda on kohtuullisen kestävän pyörän maineessa crossipyörissä. Osatkin niihin ovat varsin maltillisen hintaisia. Kokoluokkaa piti arpoa vähän aikaa, mutta 250 tehot tuntui ehkä liian suurilta näin alkuun, joten näin alkuun laitettiin vähän pienempää alle. Vuosimalli 1998 on ensimmäinen alumiinirunkoinen, joten pyörälle jää painoa alle 90kg ja kevyttä pyörää nyt oltiin hakemassa. Pyörä on siis huomattavasti Mikan normaali kalustoa kevyempi, kun 1150 GS painaa 260kg.
Pyörän ostonhan Mikalla laukaisi tarve harjoitella paremmin liikkumaan omalla pyörällä maastossa. Oma pyörä painaa liiaksi, että sillä olisi hyvä harjoitella. Niinpä tarvittiin sopivampaa kalustoa tähän tarkoitukseen.
Kaluston sijoituspaikaksi tuli jo GS Trophyista tuttu tukikohta: Villa Savolainen. Pyörällä kun ei saa ajaa tiellä ollenkaan, eikä Mikan autossa ole vetokoukkua, että pyörää voisi siirrellä tarvittaessa. Näinpä ollen pyörällä pitää päästä ajamaan suoraan sijoituspaikasta. Tukikohdan lähimetsään, maanomistajan luvalla, Mika rakenteli lyhyen harjoitteluradan. Myöhemmin on tarkoitus rakentaa myös pidempi ja haastavampi rata. Muutaman kerran pidempää rataa on jo käyty metsässä suunnittelemassa. Myöskin tukikohdan läheisyydessä on peltoja, joilla voi käydä harjoittelemassa. Talvella on tarkoitus harjoitella ajamista järven jäällä.
Mika aloitti harjoittelun heti syysloman alettua, lomaa oli tarkoitus viettää koko viikko. Harjoiteltavaa olikin aikatavalla kun olemassa olevat taidot ovat kovin puutteelliset. Pyöräkin tuntui aluksi, tuntuu kyllä edelleen, kovin huteralta 1150:n jälkeen. Pyörä on tietysti tehtykin vähän eri käyttötarkoitukseen. Harjoituksiin kuului tuntuman hakemista mökkitiellä, sekä aavistus maantiellä ja tietysti harjoittelua vartavasten tehdyllä metsäradalla. Varsinkin metsässä pyörä tuntui aika rimpulalle, mutta nopeus kasvoi reitillä kerta toisensa jälkeen kun pätkä alkoi käymään tutuksi. Harjoittelu antoi vähän toivoa, että ajamaan voi oppia vielä vanhempanakin. Seisaaltaan pyörällä on tosi hontelo ajaa, johtuen pyörän mittasuhteista ja tietysti pyörän erilaisuudesta omaan verrattuna. Tapeilta ajaminen vaatiikin erityistä opettelua, josko se ei tule onnistumaan kunnolla ennen rakenteellisia muutoksia. Mökkitiellä sladittelu alkoi myös pikku hiljaa luistamaan ja tie tulikin myöhennetyyä aika hyvin muutamassa päivässä.
Mika kerkes muutaman päivän harjoitella kunnes Sami saapui perheineen tukikohtaan, luonnollisesti oma pyörä mukanaan. Samillahan harjoittelupyöränä aavistuksen vanhemman vuosimallin 250 kuutioinen versio samasta pyörästä kuin Mikalla. Kovasti on pyörissä sukunäköä. Kun tavarat oli saatu pikaisesti autosta sisälle, ei kaverukset malttaneet enää odotella vaan ajamaan piti päästä porukalla.
On niissä jotain sukunäköä.
Alkuun lämmiteltiin koneet ja sitten kuvailtiin vähän mökkitiellä. Kun koneet oli lämmenneet suunnistettiin metsäpolulle. Tällä lyhemmällä metsäkierroksella on osuus myöskin mökkititetä, koska metsässä ajetaan sen verran hitaasti, että on pakko päästä välillä polttamaan karstoja pois. Ja onhan se mukava väliin vähän sladitellakin. Lyhyempi metsäkierros sai nimekseen: Mustinlahti forest, short.
Muutama kuva shortilta.
Muutamien kierrosten jälkeen päätettiin lähteä kurvailemaan pellolle. Pellolle siirtymiseen tarvitaan ottaa pieni pätkä maantietä. Onneksi täällä ei ole liikennettä, joten siirtymällä ei näy muita liikkujia. Maantiellä molemmat tekivät saman havainnon, että pyörät eivät kulje välityksistä johtuen kovin kovasti eikä ne ole suunniteltu maantiematkailuun. Kiihtyvyys niissä on varsin hyvä ja soundit aika riipivät.
Pellolla harjoiteltiin käännöksiä ja kiihdytyksiä, Sami harjoitteli myöskin vähän keulan keventämistä. Mikalla ei oikein pyörä kunnolla totellut ohjausta ja perä ei oikein tahtonut kunnolla irrota kurveissa. Tehoja Mikakin pyörässä on kohtuullisesti kun kaarteesta lähdettäessä tahtoi vaan keulat nousta ilmaan, mutta pitoa kiihdytys ei kuitenkaan murtanut.
Sami harjoitteli keulan keventämistä ja kertoi Milalle puhelimella, että nyt alkaa pikku hiljaa onnistumaan. Heti seuraavassa vedossa kun Mikakin rupesi suoritusta ihailemaan keula keveni liikaa ja pyörä keuli ympäri. Pyörä pyörähti katolleen ja ukko pätkähti maahan. Pyörään ei tullut tietenkään mitään havaittavia uusia jälkiä. Mies sai myös pelkkää kokemusta, eikä mitään vahinkoja tullut, mitä nyt pikkuisen lihakset rävähtivät. Kuparkeikan aikana kylpäräpuhelimen antennin suojatuppi hävisi sekä kypärän visiiri lakkasi toimista kunnolla.
Kuperkeikan jälkeen ajeltiin vähän aikaa ympyrää ja tehtiin muita perusharjoituksia, kunnes päätettiin ottaa pienet kiihdytyskilpailut. Miehet mopoinen pellon päähän ja koneet käymään kierroksilla. Siitä sitä sitten lähdettiin, Samilla oli selkeästi liikaa tehoa kun pyörä vaan suti, eikä juurikaan edennyt. Mika sai paremman pidon ja pääsi näin aluksi karkuun, mutta kakkosella vaihtamisen jälkeenkin pitoa oli vielä sen verran että keula keveni ja nousi entisestään. Samalla ukko valui penkin takaosaan ja pyörä kallistui niin, että se pudotti ukon pois kyydistä. Näinpä oli Mikan vuoro tehdä kuperkeikka ja pyörä jatkoi vielä jonkin matkaa itsekseen eteenpäin kunnes sekin kaatui. Taaskin nähtiin pyllähdys. Ukolle ei käynyt mitään, mutta kypärä sai vähän osumia. Visiiristä irtosi pikku lirpake, joka löytyi pellosta kuin ihmeen kaupalla. Pyörässäkin oli entuudestaan niin paljon naarmuja, ettei niitä tullut näkyvästi lisää.
Kuperkeikan jälkeen kurvailtiin vielä tovi pellolla ja sitten päätettiin lähteä takaisin tukikohtaan, alkoihan iltakin jo hämärtyä eikä kulkeneissa ole ollenkaan valoja. Aavistuksen molemmille jäi opeteltavaa pyörän hallinnassa kun eturengas on ilmassa. Mikalla on myös töitä vielä kaarteidenkin kanssa. Tukikohtaan päästiin turvallisesti ja mopot saatiin parkkiin odottamaan seuraavaa päivää.
Seuraavana päivän kierrettiin jalan Mikan suunnittelun alle oleva pidempi reitti. Täysin siinä ei ole vielä ajolinjat kohdallaan, mutta päälinjat siitä jo suunniteltu. Sami antoi hyviä kommentteja ja reitiltä löytyi muutama Saminkin mielestä haastava osuus. Katsotaan nyt minkälainen lopullisesta reitistä sitten tulee ja pystyykö sitä edes ajamaan läpi olemassa olevilla taidoilla.
Ajovalmisteluja, tankkaus, ilmanpaineet ja lämmittely.
Pelkäksi kävelyksi päivä ei mennyt vaan käytiinhän sitä ajamassakaan. Ajeltiin samaa settiä kuin edellisenä päivänä. Samilla putosi mökkitiellä äänenvaimentimen päätylaippa, joka löytyi onneksi helposti. Tukikohtaan piti kuitenkin ajaa ilman äänenvaimennusta, joten aika muhkeat oli soundit mökkitiellä. Ei löytynyt oikein mitään kunnollista korjaustarviketta, niinpä laippa laitettiin kiinni kateruuveilla, jotka ei oikein tiukkaan tarttunee. Aavistus oli, että ei se siinä pitkään tule pysymään. Haluttiin kuitenkin ajamaan, joten pieni riski oli otettava, että laippa irtoaa uudelleen.
Korjauksen jälkeen kurvailtiin pellolle treenaamaan. Sami keskittyi edelleen keulan keventämiseen ja Mika harjoitteli kurveja. Mika harjoitteli myös 180 asteen paikallaan käännöstä, joka kovan harjoittelun jälkeen alkoi jo sujuakin. Samoin kurveihin alkoi löytyä ajatusta, siihen tarvitaan kytkintä jos haluaa pidon irti kaarteessa, tehot ei muuten riitä. Hommassa näkyi taas pieni valon pilkahdus, mutta harjoitusta tarvitaan ja reilusti. Sami oli saamassa myöskin kevennystä hallintaan ja homma alkoikin luonnistua jo vallan mainiosti. Mika ei vielä harjoittele kevennys hommia, ensin saatava kaarteet ja maastoajo kuntoon.
Niinhän siinä kävi, että vähän aikaa harjoiteltua Samin pyörästä irtosi äänenvaimentimen päätylaippa ja sitä sitten etsittiin porukalla pitkin peltoa. Kotvasen aikaa piti osaa hakea, mutta sitkeys palkittiin ja osa löyty. Ehjättyä sitä ei kenttäolosuhteissa saa, joten keulat käänettiin kohti tukikohtaa. Maantiellä äänimaailma pyörässä, jossa ei ole äänenvaimenninta on aikaslailla huikea.
Pyörät pantiin parkkiin tältä erää, oltiinkin sitä ajamisen herkkua saatu taas parin päivä ajan nauttia. Molempina päivinä molemmat kaverukset saivat hien pintaan ja oppimistakin tapahtui. Voidaankin todeta, että on se crossipyörilläkin ajelu hauskaa puuhaa ja kyllä sitä voi myöskin hien määrän perusteella urheiluksikin kutsua.
Hauskaa oli taasen mukavassa seurassa kivan harrastuksen parissa. Kelikin suosi, vaikka oli kohtuullisen viileää, onneksemme ei satanut. Poltetta ajamiseen jäi vielä seuraavaankin kertaan.
