Toinen päivä alkoi edellisen toisinnolla: nukuttiin sen mitä tarvis vaati, Sami kattoi aamupalan ja aamupalan jälkeen tarkennettiin reittiä. Tämänkin päivän reitti oli suunniteltu vain karkealla tasolla, eikä erikoiskokeita ollut merkkailtu. Kelikin oli kuin kopio edellisestä: tuhnuinen ja lämpötila kymmenen asteen tietämillä. Lähtökin painui alun haasteiden takia puoleen kahteentoista, kuten eilenkin, joten vetäistiin vielä lounas ennen lähtöä. Edellisen illan italianpadan jämät maistuivat, eikä kattilan pohjalle jäänyt enää juuri mitään. Ja sitten vaan täydellä mahalla liikenteeseen.
Kartan tarkennuksiin ennen lounasta käytettiin riittävästi aikaa, jotta reissu olisi mahdollisimman onnistunut. Ikinä ei voi käyttää liikaa aikaa reittien tekemiseen. Kaikkea ei voi kartasta tietää, mutta ainakin sieltä löytyy hyviä potentiaaleja joita voi käydä kokeilemassa. Reittejä ladatessa Samin navi teki kuitenkin temput ja resetoitui. Siinä olikin sitten aikamoinen säätäminen, että homma saatiin pelaamaan. Lopputulos säätämisen jälkeen oli, että Samille ei saatu karttoja toimimaan ja näin jouduttiin lähtemään vain yhdellä navilla liikenteeseen. Tämä on aina huono vaihtoehto, koska kaksi silmäparia tarkkailee karttaa aina paremmin kuin yksi. Koko aikaa kun ei voi tuijottaa navia ja reittiä. Eikä päivän aikana vältyttykään pitkäksi ajoilta. Onneksi kyse ei ole kilpailusta ja mopot saadaan aina helposti käännyteltyä tarvittaessa kapeammallakin tiellä.
Reitin suunnittelussa ei ollut käytössä edellisen päivän lokia, joten päivien reittien vertailua ei voitu suorittaa. Näinpä muutaman kerran tuli bonvojaassit eli oltiin tutun tuntuisella tiellä. Ja muutama pätkä olikin varmuudella samoja kuin eilen, mutta eipä sen annettu tunnelmaa pilata vaan nautiskeltiin pätkät kahta suuremmalla ”innolla”.
Uusiakin reittejä oli mukaan lähtenyt riittävä määrä. Reitit koostuivat eiliseen tapaan vähän reippaammin ajettavasti hiekkatiesiirtymästä aina kytkimenpolttopätkiin. Kaikkea kivaa löytyi ja oikeassa suhteessa.
Ensimmäinen haastavampi osuus lähti jo aika alkutaipaleella, Mikan kytkimen kärtsääminen oli jo heti aika lähellä. Samalla osuudella päästiin myöskin harrastamaan ojanylitystä, jossa kytkin oli myös aika tiukilla. Kuvassa kulma ei näytä yhtään niin suurelle kuin mitä se satulassa ollessa tuntuu. Yli kuitenkin päästiin ja kytkinkin säilyi kunnossa. Samilta ojan ylittäminen kävi hitusen helpommin.
Osuudella piti välillä huilata ja jäähdyttää kytkintä.
Aikamoinen oja, olo on hurjempi mitä kuva antaa ymmärtää.
Lopussa oli vielä vähän haasteita monttujen ja kivien kanssa. Viime metreillä Sami ajoi vielä pitkittäisen liukkaan puun päälle ja pyllähti kumoon melkein paikaltaan. Kokemuksen turvin Sami teki hienon loikan, eikä mitään sattunut ja pyörä kammettiin pystyyn. Matka jatkui kun oltiin vielä varmistettu, että ajokissa oli kaikki nesteet sisällä.
Pätkän jälkeen palasimme takaisin vähän isommalle tielle. Siellä pääsi jäähdyttämään kytkintä eikä alkuun vauhtia pidetty kovinkaan kovana. Se olikin hyvä asia, koska mäennyppylän takana keskellä tietä seisoi emähirvi vasansa kanssa. Hirvet olivat varmaan lähteneet liikenteeseen meidän kurvaillessa edellistä erikoiskoetta. Onneksi mopoissa on sen verran pörinää, että hirvet tajusivat lähteä tieltä nopeasti käpälämäkeen. Mika pääsi keulilla ajaessaan kuitenkin tähystelemään hirviä kymmenen metrin päästä eli ihan riittävän läheltä. On ne läheltä katsottuna vaan isoja elukoita, toivottavasti tiemme eivät koskaan kohtaa.
Hirvien jälkeen kurvailtiin vähän isompaa kaksikaistaista hiekkatietä jonkin aikaa, ennen seuraa erikoiskoetta. Pääteiltä poikettiin kuitenkin kivalla puukujalle, joka kulki isomman tien suuntaisesti ja oli karttaan merkattu läpiajettavaksi. Mukavan tuntuinen tie osoittautui loppujen lopuksi umpiperäksi ja näin puukuja saatiin nautiskella kahteen suuntaan. Näitä vanhoja, ennen muinoin läpiajettavia teitä on todella paljon. Taloja on rakennettu ja tiet on vaihdettu uuteen paikkaan ja vanhoja teitä ei ole kartoista poistettu. Vaan eipä se meitä haittaa, koska joskus löytyy todella upeita helmiä metsien keskellä. Eikä ongelma ole ikinä ajaa teitä kahteen suuntaan.
Mukavaa puukujaa.
Seuraava erikoiskoe jatkui reitittävän tien päästä ja sen läpiajaminen oli kysymysmerkki. Homma oli kartasta tarkasteltu ja tien päästä pitäisi jatkua polku, joka tarkoittaa, että siitä pitäisi pystyä ajamaan läpi. Alku näyttikin todella hyvälle ja tie oli mukavaa hobbitti-maastoa. Vähän aikaa ajettua alkoi vanhat metsäkoneen jäljet olemaan niin karuja, että ajaminen alkoi tulla hankalaksi. Pyörät laitettiin parkkiin ja lähdettiin tutkimaan maastoa, mitä sieltä oikein löytyisi. Vähän matkan päässä tie alkoi näyttämään liian pahalle: tien vieressä oli isoja boxerin-tappokivijä ja olipa tiellä muutama tukevampi runkokin kaatunut. Muutenkin maasto alkoi arveluttamaan, joten päätettiin kääntää pyörät ympäri ja lähteä seuraavalle pätkälle.
Luona hobittien.
Boxerin surmia ja ois siinä ollut muutenkin ahdasta mennä.
Pikkusen liikaa, pikkusen liian isoja risuja. Käännytään siis takaisin.
Tästä kurvailu jatkui aina aution talon pihaan tai ainakin sille talo näytti. Talon pihassa vähän aikaa arvottuamme, että tuleeko sieltä kukaan pihalle päätimme lähteä etenemään. Ensimmäinen yrittämä vatukkoon tehtyä uraa pitkin osoittautui umpikujaksi. Sitten jalkauduimme ja pienen hakemisen jälkeen reitti löytyikin jonkin sortin ladon takaa. Reitti alkoi kohtuullisen jyrkällä ja liukkaalla alamäellä. Reitti oli kuitenkin alun liukkauden jälkeen todella hyvin ajettavaa tunnelmallista metsäreittiä. Tämä on niitä helmiä, joihin joskus törmää. Reitti oli täysin ajettavissa ja siinä oli mukavia maastokohtia, erityisesti mukava nousu mäenharjanteelle jäi molemmille mieleen.
Huikean pätkän jälkeen otettiin vähän siirtymää reippaammalla vauhdilla. Vähän ajan kuluttua päästiin tutustumaan bonvojaasseihin ensimmäistä kertaa. Tulla tupsahdimme talolle, jonka takaa lähti läpiajettava reitti, jossa Mika kaatui eilen ensimmäistä kertaa. Sami olisi ollut halukas ajamaan reitin uudestaan, mutta Mikasta reitti oli liikaa kytkimelle. Yhteistuumin päätettiin kääntyä ja lähteä hakemaan kiertotietä. Ennen kuin pääsimme kiertotien kautta samaan pisteeseen, jonne olimme menossa jouduimme vähän arpomaan reittiä. Meitä mietitytti, että meneekö kiertotie eilen kohdattuun umpikujaan, joka päättyi talon pihaan. Ei kehtaisi mennä saman talon pihaan poukkoilemaan joka päivä. Onneksi aavistus oli turha ja pääsimme takaisin reitille. Siitä sitten jatkettiin vähän matkaa eilisiä jalanjälkiä.
Muutamien mutkien ja bonvojaassien jälkeen päädyttiin pihamaalle, jossa harrastettiin mehiläisten tarhausta. Vähän aikaa tuumailtiin, että voiko pihan kautta ajaa. Päädyttiin ajamaan, koska pihapiirin läpi kulki reitittävä tie, eikä kieltoja ollut. Ketään ei tullut vähän aikaa seisoskeltuamme pihallekaan kohtuullisen aution oloisesta talosta. Heti pihan jälkeen tie haarautui kahteen. Mika lähti toista y-haaraa tutkistelemaan Samin jäädessä odottamaan risteykseen. Nopeasti selvisi, että Mikan reitti oli väärä kun Mika tupsahti apilaspellolle ja reitti erkani navin näyttämästä tiestä. Joten lähdettiin etenemään toista haaraa eteenpäin. Tämä haara näyttikin pysyvän koko ajan navin mukaankin reitillä eli olimme oikeassa suunnassa. Tie osoittautuikin oikein mukavaksi pätkäksi. Se oli täysin ajettava ja sopivan haastava, jopa Mikan ei tarvinnut liiemmin kytkintä luistatella. Aikamoista nautintoa koko pätkä, löysimme taas helmen.
Nautinnollisen pätkän jälkeen otettiin taas muutama kilometri siirtymään kunnes päädyttiin lyhyeen, mutta mukavan tuntuiseen erikoiskokeeseen. Siihen ei kyllä sisältynyt kuin muutama sata metriä ajamista ja yksi mukavan oloinen nousu. Mukava lisä kuitenkin reittiin. Matka jatkui erikoiskokeen jälkeen vähän reippaampaa tieosuutta körötellen.
Nyt lähdettiin pikkuhiljaa kiertelemään sitten viime vuoden maastoja kohti tukikohtaa eli päivän kauimmainen piste oli saavutettu. Kello alkoi lähentyä kolmea ja Samin piti keretä vielä hyvissä ajoin kaupunkiin illanistujaisiin. Paluumatkalla käytiin vielä poimimassa yksi mukava erikoiskoe. Erikoiskokeen alkupätkä oli aavistuksen liukas ylämäki vai liekkö Mikalla ollut ranteessa vikaa, koska Samista mäki ei tuntunut yhtä liukkaalle. Toinen vaihtoehto voi olla rengastuksessa tai sitten viime hetkien villitys iski. Erikoiskokeen jälkeen päätettiin ajaa vähän matkaa lähemmäs tukikohtaa ja tehdä sitten valinnat loppureitille. Vaihtoehtoina oli ajaa nopeinta reittiä tai sitten kierrellä viime vuoden reittejä, jotka kiertelisivät mukavia pikkuteitä pitkin tukikohtaan.
Ennen ratkaisun paikkaa alkoikin satamaan ihan kaatamalla ja kellokin näytti tikittävän siihen malliin, ettei kaikkia aamulla suunniteltuja reittejä ennätettäisi ajamaan. Näin jäi pieni osa reitistä ajamatta, mutta ne olivatkin jo viime vuodelta tuttuja reittejä, eikä homma jäänyt harmittamaan. Sade lakkasi juuri ennen kuin päästiin tukikohtaan ja aurinko alkoi paistamaan. Sami nosti aamulla pakkaamansa laukut pyörään ja kotimatka alkoi. Mika kävi vielä saattamassa Samia reilun kymmenen kilometriä ja kääntyi sitten takaisin mökille. Samin kotimatkan alku kierreltiin pienempiä teitä ja näin saatiin reilu kymmenen kilometriä pois asfalttitietä. Mika palaili rauhallisesti kurvaillen mökille ja Sami ajeli lossin kautta kotiinsa.
Näin päättyi tämän vuoden trophy: GS Trophy Mustinlahti 2016. Tämä reissu jää historiankirjoihin todella huikeista pätkistä ja hyvästä seurasta. Mitään suurempia vastoinkäymisiä ei ollut, muutamaa kaatoa lukuunottamatta. Kaadot kuuluvat kuitenkin lajiin, eikä niitä voi välttää. Päivälle kertyi mittaa 150 km ja aikaa siihen käytettiin noin neljä tuntia. Vielä jäi vähän kytö päästä ajelemaan. Nyt plakkarissa alkaa olemaan aikamoinen annos hyviä Helmipätkiä tulevia Trophyjä varten.
Tapahtumat Mikan kamerasta katsottuna.
Samin videokooste toiselta ajopäivältä.
Leave a Reply