Pitkästä aikaa Mika ja Sami pääsivät surauttelemaan porukalla. Keli oli loistava ja liikenteeseen lähdettiin jo puoli seiskan aikoihin. Illan kierros vei noin kolme tuntia ja kävi hyvin urheilusta, sen verran hikoilua ja hengästymistä se aiheutti.
Tällä kertaa poikkeuksellisesti lähdettiin Mikan luota ja Sami tuli amatöörimaisesti paikalle ilman juomavarustusta. Mika otti kamelirepun selkään ja tarjosi Samille mukaan juomapullon. Juomisen varaaminen surautukselle osoittautui täysin oikeaksi ratkaisuksi. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun hiki virtaa näillä reissuilla… Matkalla nimittäin ”eksyttiin” sen verran pienelle tielle, että vaatteet pääsivät kastumaan sisältäkäsin.
Reissun aluksi ajettiin paikallisen isännän mailla (isännän aiemmin Samille antamalla luvalla) ja yksityistiellä korkean mäen yli näköalapaikan kautta ja laskeuduttiin isännän kivilouhoksen kautta takaisin yleisille teille.
Surautuksen yksi kohokohdista oli joen ylittäminen. Kyseistä jokea on jo käyty pari kertaa aikaisemminkin (linkki1, linkki2) ihailemassa, mutta yli ei ole uskallettu mennä valtaisan virtauksen vuoksi. Joessa oli nytkin kohtuullisen kova virtaus jatkuvien sateiden ansiosta ja pohja oli kivinen mutta nyt sen kuitenkin jotakuinkin erotti virtauksen seasta. Mika aluksi empi ylitystä, mutta Sami sai kuitenkin ylipuhuttua yllättävän herkästi (taas kerran). Vettä joessa oli noin puoleen renkaaseen, joten koneisiin ei päässyt vettä ollenkaan mutta Mikalla nousi mukavat höyryt kun pakosarjat osuivat veteen. Hommassa tietysti hörppäsi vedet kenkään varresta, joten loppu reissu tehtiin vettä kengässä. Eipä paljon gore-kengistä ollut hyötyä tällä reissulla vaikka sinänsä gore-kalvo toimi ja ei päästänyt vettä läpi. Näinpä joesta vihdoin mentiin yli että heilahtaa… tai no, oikeasti ylitys otettiin varman päälle ja toveri toista tukien pyörät saatiin turvallisesti yli.
Joen yli mentiin varmistuksen kanssa. 
Yli meni että ”heilahtaa”.
Joen ylityksen lisäksi yksi herkullisimmista kohokohdista oli nimettömän tien katkoviivajatke. Heikkokuntoisempi tie lähti talon pihanurmelta, joka oli siis rakennettu aivan keskelle tietä. Talossa ei ollut ketään paikalla, joten kahvit jäi juomatta ja niinpä mentiin suoraan asiaan eli puskaan! Tien alku oli ”aavistuksen” päässyt heinittymään, mutta kyllä siitä kunnon metsätie kehkeytyi. Tiessä oli ”aavistuksen verran” uria ja kiviä alun tasaisemman osuuden jälkeen. Mikalla oli välillä aikamoinen työ saada bokseri mahtumaan kivien välistä. Samilla taasen muutamassa pehmeässä kohdassa tuli aavistuksen sutimisongelmaa… Eikä kumpikaan hahmo selvittänyt erikoiskoetta ilman pohjakosketuksia. Pahemmilta kolhuilta kuitenkin vältyttiin.
Siitä se katkoviivajatke sitten alkaa. 
Leveämpää metsätietä katkoviivalla. 
Löytyi vähän pehmeämpää välillä. 
Valopää huililla. 
Varusteiden tarkistus. 
Hyttysiä koko reitillä oli varsin maltillisesti ja pikkutaukoja pidettiin ihan muutamia reitin luonteesta johtuen. Hiki virtasi ja nestettä kului. Välillä piti myös antaa kytkimien levätä, ettei ne käryäisi hirveän pahasti. Katkoviivan päätyttyä palaneen käry ja savu Mikan pyörässä oli varsin maltillinen (ainakin erääseen aiempaan reissuun verrattuna) eli jotain on kenties opittu. Pienen tauon jälkeen lähdettiin jatkamaan matkaa, bokseri kun ilmajäähdytteisenä tykkää vauhdista ettei lämpene liikaa.
Katkoviivan jälkeen päästiin vähän isommalle (siis edelliseen verrattuna) hiekkapohjaiselle tielle ja eksyttiin vahingossa asfaltillekin. Sieltä onneksi päästiin pikaisesti pois ja matka suuntautui muutamien kurvien kautta tielle, jonka päässä oli riimu. Riimutie osoittautui tutuksi aikaisemmilta seikkailukerroilta ja riimukaan ei ollut edelleenkään lukossa. Joten se ei aiheuttanut ylimääräistä vaivaa ja siitä päästiin helposti etenemään.
Riimutien jälkeen kurvailtiin tuttuja kaatiksenreittejä pitkin kohti kotia. Kotimatkalla vielä testailtiin pyörien välityksiä ja todettiin, että molemmat pyörät ryömivät ykkösvaihteella ja tyhjäkäynnillä yhtä nopeasti.
Vähän isompaa tietä. 
Highway. 
Vanha tuttu riimutie ja vauhdin hurmaa. 
On varmaan kirjoittamattakin selvää, että surautus oli oikein mukava. Tällä kertaa jäi maastavedotkin tekemättä ja kalusto säilyi muutenkin ehjänä muutamaa uutta rispektinaarmua lukuunottamatta. Sitten vaan varusteet kuivamaan ja seuraavaa seikkailua odottamaan…
Videokooste surautuksesta kertoo vielä lisää…
2 Pingbacks