Krasnoshchekovo-Semey 300km, 5,5h
Semey 300000 asukasta.
Aamulla söimme tuhdin aamupalan, joka sisälsi myöskin hunajakennoa, aika makeaa evästä. Ennen kuin pääsimme liikkeelle poseerattiin oikein urakalla majapaikan edustalla. Mies on ilmeisesti omistaja ja tytär on siinä myöskin töissä. Liikkeelle päästiin lähtemään 9:30 hyvässä säässä. Keli oli vähän viileä, mutta lämpenemään päin.
Siirryimme aika reippaasti kohti Rubtsovskia joka oli 150km päässä. Tiet olivat aluksi aika vaihtelevia ja kuoppaisia. Kuoppia sai väistellä melkoisesti ja varsinkin Mikalla oli matkanopeudessa välillä vähän haasteita pitää pyörää tien sileällä osuudella. Loppupäästä tie vain parani ja matka eteni todella nopeasti ennakko-odotuksiin nähden. Kaupungissa menimme tankkaamaan ja siellä huomasimme, että iskari vuotaa öljyä toden teolla. Sen kyllä alkoi tuntea ajossa todella voimakkaasti, pyörä oli jo aika epävakaa ajettava.
Huoltoasemalla saimme ilouutisia ja avunpyyntömme oli huomattu Semeyssä. Tolik oli vastannut Mikan laittamaan viestiin. Sami soitteli hänelle ja sovittiin, että soittaisimme vielä rajan jälkeen, jolloin hän tulisi meitä vastaan kaupungin laidalle. Rajalle meillä oli enää matkaa 25km. Tieto, että meitä ollaan Semeyssä vastassa sai tietenkin fiilikset nousemaan. Huoltoasemalta lähdimme kiitämään kohti rajaa.
Raja-asema oli tien varressa, eikä tien päässä. Siitä olisi jopa helppo ajaa ohitsekin. Huomasimme kuitenkin portin ja jäimme siihen odottamaan. Kyltit ja ohjeet olivat otsikkoa lukuunottamassa paikallisella kielellä, joten ohjeistus jäi aavistuksen mysteeriksi. Tullissa ei ollut mitään ihmeellistä ja helposti mentiin tunnissa läpi. Venäjän puolella oli nuori tullimies joka osasi hyvin englantia ja hän oli ollutkin Svetokorskin raja-asemalla aikaisemmin töissä. Sami esitteli hänelle varusteitaan, ruokia yms. Mikan tarvitsi avata vain yksi laukku, eikä hankalasti sidottuja kasseja ollenkaan. Toinenkin laukku oli eilisen jäljiltä nippusiteillä kiinni. Sitä puukolla avattaessa tullimies sanoi, ettei sitäkään tarvitse avata. Joten täytyypä jatkossa muistaa, että laukut kiinni nipareilla, niin niitä ei tutkita. Kazakstanin puolella ketään ei kiinnostanut tavarat, vain paperit katsottiin ja sitten päästiin matkaan.
Vähän matkaa ajettua Sami soitteli Tolikille, että tunnin päästä saapuisimme kaupunkiin. Ja noin tunnin päästä olimmekin perillä, koska tie oli hyvää ja pystyimme pitämään hyvää matkavauhtia. Mikan pyörä alkoi olla nyt todella surkea ajaa ja se vaappui todella pahasti ja iskuja tuli pienistäkin montuista. Kun pääsimme kaupungin laidalle, niin sieltähän se iloinen Tolkin vilkutus sitten jo näkyikin. Hän oli meitä siellä jo vastassa. Pikaisen tilannekatsauksen jälkeen lähdimme seuraamaan häntä ensimmäiseen paikkaan, jossa Mikan pyörää alettaisiin tutkimaan.
Moottoripyöräiliikkeen pihassa alkoikin aikamoinen kuhina, saatiin liikkeen tarrat ja pleksissä on taas uusi logo. Puhelin soi ja posmitus kävi. Sami lähti ostamaan Tolikin kanssa meille SIM-korttteja ja Mika jäi pyörien luokse. Korjauksen vaihtoehtoja oli kolme, korjata nykyinen, ostaa uusi tai laittaa jousen ympärille kumia. Uutta sieltä ei kuulemma saa ja korjaaminen voi olla hankalaa. Paikalla kävi aika monta asiantuntijaa ja paikalle saapui myöskin Sergey. Samalla huomattiin, että myöskin peräöljyt oli tursunnut ylitse. Vaimennus puuttui nyt perästä täysin ja se näytti rasittavan perää niin paljon, että perän paine kasvaa. Tämä saa öljyn tulemaan paineventtiilistä pihalle. Samalla selvisi syy miksi takajarrut on hävinnyt, peräöljyt oli valunut takajarrujen päälle.
SIM-kortin ostaminen ei ollutkaan kovin helppo homma. Ensin piti kortti hakea yhdeltä tiskiltä sitten mennä maksamaan automaattiin käteisellä. Ja kun käteistä ei ollut, niin sitä piti siinä välissä käydä vielä nostamassa. Mutta vihdoin kädessä oli pari korttia, joissa molemmissa virtaa 15 gigatavua. Täällä netti suomalaisilla liittymillä maksaa 12,5euroa/mega, joten kuvia saatikka muutakaan sosiaalista mediaa ei omalla liittymällä kannata hoitaa.
Pienen tuumailun ja Samin saapumisen jälkeen lähdimme Sergeyn verstaalle katsomaan mitä iskarille oli tehtävissä. Mika irroitti iskarin, jonka jälkeen Sergey alkoi sitä tutkimaan.
Sergeyn vaimo Olga kävi kysymässä ja varaamassa meillä läheisestä motelista majoituksen. Ensin hän tarjosi heidän asuntoaan, vaikka vuoteita heillä ei olisi tarjotakaan. Motelli kävi meillä hyvin, samassa oli kahvila sekä naapurissa kauppa.
Me lähdimme Olgan johdatuksella motelliin ja Sergey jäi korjaamaan iskaria. Sovimme että tulisimme parin tunnin päästä takaisin, koska Sergeyn pitäisi käydä lapsensa syntymäpäivillä ennen kuin voisi jatkaa hommia. Hotellilla suihkun jälkeen suunnistimme alakerran kahvilaan.
Kahvila oli tyhjä ja kyselimme saisimmeko ruokaa. Sanottiin, että kyllä se onnistuu. Menimme pöytään istumaan ja ihmettelimme, että milloinka saamme menut ja pääsisimme valitsemaan ruokaa. Vaikka aamupala oli tuhti näin viiden aikaan ilman lounasta alkoi jo vähän nälkä olla. Toki olimme saaneet matkalla yhden tunnin lisäaikaa, joten kello olisi lähtöaikavyöhykkeen mukaan kuusi. Joten nälkä jo alkoi todellakin olla. Vähän aikaa siinä päät pyöri kun pöllöillä tyhjässä ravintolassa. Sami kävi jo kysymässäkin että voidaanko tilata, niin sanoivat vaan että menkää pöytään odottamaan. Ja sitten meille tuotiin borshkeitto pöytään, sen jälkeen vielä plinejä. Näinpä pöytään tuli ruokaa ilman tilaamista. Olisikohan Olga tämän järjestänyt kun sanoimme, että voimme mennä alakertaan syömään kun käymme vain suihkussa. Onneksi menimme, emmekä muuttaneet suunnitelmaa. Kylläpä se ruoka maistuikin.
Syönnin jälkeen kiersimme lähikaupan kautta huoneeseen viemään tavarat jääkaappiin. Tarkoitus oli lähteä verstaalle, kun Olgalta tuli ääniviesti. Iskari on nyt purettu ja siinä on ongelmia. Siinä on myöskin välystä ja Sergey lähtee viemään sitä jollekin mestarille korjattavaksi.
Voisimme mennä verstaalle seuraavan kerran aamulla kymmenen aikaa. Nyt meidän kuulemma pitäisi levätä, kaikki on hallinnassa. Niin jäimme sitten kirjoittelemaan pikkuisen vaiheessa olevia blogeja huoneeseen.
Saimmekin tilanteen hyvin kiinni ja blogeja kirjoiteltua. Tolik tuli vielä illalle meitä moikkaamaan ja varmistamaan, että kaikki on hyvin. Hän kertoi, että hänelle voimme aina soittaa. Hän sitten soittaa ja hoitaa apua paikalle olimmepa missä tahansa. On todella hienoa saada uusia ystäviä. Tolikin lähdön jälkeen kävimme vielä pikkuisen jaloittelemassa ennen kuin asetuimme huoneeseen. Illan päätteeksi vielä kirjoitimme muutamat blogit ja sitten painuimme nukkumaan. Aamulla saadaankin nukkua pitkään ja lähdemme verstaalle vasta kymmeneksi.
Tämä päivä oli ajo-osuudellaan lyhyt, mutta äksöniä riitti muulta osin. Kyllä ihmiset osaakin olla ystävällisiä maailmalla, herkemmällä miehelle menisi ihan roska silmään. Nyt vaan toivotaan, että pyörä saadaan huomenna ajokuntoon ja pääsemme vielä huomisen aikana jatkamaan matkaa. Nyt alkaa olla todellista seikkailun makua.
Leave a Reply